UUTISTAUSTA Loputon surutyö

Se alkoi heti, kun eduskuntavaalien tulos selvisi. Lattekupposten ääressä iski paniikki. Metropolin media- ja kulttuurieliitti ei voinut käsittää, miten ihmeessä kansa oli äänestänyt niin väärin.

Vaalituloksen myötä Punavuoren ja Kallion punavihreän vasemmiston lintukotoa uhkasi yhteiskunnallisten uudistusten ja vieraiden vaikutteiden vaara. Kehä kolmosen pohjoispuolella valtaan olivat nousseet barbaarit, keskusta ja perussuomalaiset. Lännestä käsin uhkasivat Nato ja Guggenheim.

Sittemmin ei ole kulunut päivää ilman aktiivista surutyötä. On voinut vain hämmästyneenä seurata, kuinka vielä ennen vaaleja toisiaan kepittäneet mediat, Hesari ja Yleisradio etunenässä, ovat rinta rinnan ja yhdessä tuumin osoitelleet, kuinka väärin kaikki on mennyt.

Eliitin pahimmat aavistukset kävivät toteen, kun hallitusta muodostettaessa SDP jätettiin sen ulkopuolelle ilman mitään pätevää syytä.

Hallituksen muodostajan asiaa käsitelleessä tiedotustilaisuudessa luottotoimittajat

pitivät huolen siitä, että tärkein asia kerrottiin ensin: Vasemmisto oli nyt sysätty syrjään. Äänestäjien enemmistön kannalta tämä tuskin oli hallitusneuvottelujen tärkein lopputulos.

Sen jälkeen jankattiin päiväkausia, kuinka pääministerin haaveilema yhteiskuntasopimus olisi ollut mahdollinen vain, jos demarit olisivat olleet hallituksessa yhteiskuntarauhan takuumiehinä. Se että ay-liike käskyttää puoluetta, eikä päinvastoin, oli jäänyt etelän medialta huomaamatta.

Surutyön toinen vaihe käynnistyi, kun hallitus julkaisi ohjelmansa. Sitä käytiin läpi luku luvulta, säästö säästöltä, uudistus uudistukselta. Kaikki oli väärin sammutettu. Porvarihallituksen ohjelma rankaisi työttömiä, lapsiperheitä, köyhiä, opiskelijoita ja eläkeläisiä mutta jätti rikkaiden kukkarot koskematta.

Yksikään ohjelmassa ehdotettu uudistus ei ollut tarpeen eikä mikään säästö tai leikkaus kohdistunut oikein. Tampereen yliopistosta löydettiin aina joku apulaisprofessori todistamaan, kuinka syvästi epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa hallitus tavoittelee.

Kun kaikki ohjelmaan kirjattu oli saatu käsiteltyä, surutyö nostettiin uudelle tasolle. Hallituksen muodostajan tavoitteena oli ollut laatia lyhyt, strateginen hallitusohjelma. Siihen ei päästy, mutta silti uusi ohjelma oli puolet lyhyempi kuin edeltäjänsä. Maailman kaikkia ongelmia siihen ei kirjattu.

Siitä saatiin uusi arvostelun aihe: alettiin etsiä sellaisia yhteiskunnallisia epäkohtia, joihin ohjelmassa ei puututa

tai viitata lainkaan. Näitä ongelmia käsiteltiin näyttävästi ja niistä kärsiviä haastateltiin myötätuntoisesti. Näin luotiin mielikuvaa, ettei hallitus tunne minkäänlaista lähimmäisenrakkautta näitäkään ihmispoloja kohtaan.

Kaiken surutyön kääntöpuolena ovat lohdutus ja rohkaisu. Ne otettiin käyttöön, kun vaalien ja hallituksen muodostamisen jälkeen julkaistiin ensimmäinen puolueiden kannatusta koskenut mielipidemittaus. Se osoitti, että median tylytyksestä huolimatta vasemmiston kannatus oli edelleen laskenut – ja hallituspuolueiden noussut.

Kun Yleisradion politiikan toimittajalta pyydettiin suorassa lähetyksessä arviota tuloksen merkityksestä, hänestä sille ei vielä voinut antaa kovin suurta painoa. Mutta kun erikseen kysyttiin vasemmiston tilanteesta, hän lohdutti, että ”kyllä vasemmisto tästä vielä nousee”.

Kun Hesarin mittaus jokin aika myöhemmin osoitti saman suunnan – ja antoi SDP:lle mittaushistorian huonoimman tuloksen – kommentaattori muistutti, että vain muutamaa vuotta aiemmin keskustalle oli mitattu vieläkin huonompi tulos.

Entä mitä voidaan odottaa jatkossa? Suurimmat toiveet on luonnollisesti ladattu hallituspuolueiden sisäisiin suhteisiin ja niihin vaikeuksiin, joita sekä EU:n taholta tulevien vaatimusten ja kipeiden kotimaisten leikkausten toimeenpano aiheuttavat.

Hesari viitoitti tietä viime viikolla sisällyttämällä uutisraporttiinsa seuraavan lupaavan lausahduksen: ”Hallitus on vasta alkutaipaleella, mutta rivit rakoilevat jo."

Avaa artikkelin PDF