Osinkoveroesitys laimentaa kiinnostusta pörssiin
Kysely suomalaisten suhtautumisesta eri sijoituskohteisiin kertoo kolme asiaa. Ensinnäkin vain joka viidennelle sijoittaminen on niin ajankohtainen asia, että he ovat perehtyneet edes melko hyvin hallituksen esitykseen osinkoverotuksen muuttamisesta.
Ensimmäisestä seuraa toinen asia: veromuutokset vaikuttavat vain harvojen sijoitusaikomuksiin. Selkein havaittava muutos on pörssin kiinnostavuuden väheneminen. Se on johdonmukainen seuraus, koska pörssiosakkeiden osinkoverotus hieman kiristyy.
Toisaalta yhteisöveron huojennus mahdollistaa isommat osingot.
Kolmanneksi kiinteistöt, metsä mukaan luettuna, ovat suomalaisia eniten kiinnostava sijoituskohde.
Suomalaisten suhtautumista sijoittamiseen ja hallituksen esittämään osinkoverouudistukseen selvitettiin kyselyssä, jonka Gallup Elintarviketieto teki vappuviikolla Maaseudun Tulevaisuuden toimeksiannosta. Vastaajia oli 1 147.
Osinkoverouudistuksen vaikutusta kysyttiin niiltä, jotka sanoivat tutustuneensa hallituksen esitykseen edes hiukan. Uudistus vähentää pörssin ja lisää kiinteistösijoittamisen kiinnostavuutta eniten niiden mielestä, jotka ovat perehtyneet uudistukseen mielestään hyvin. Heillä lisääntyy kiinnostus myös rahastosijoittamiseen.
Hallituksen esityksessä voittajia ovat ne, jotka saavat listaamattoman yhtiön osinkoa 94 000–315 000 euroa vuodessa. Heissä on yrittäjiä, jotka painottavat osinkoa palkan sijaan. Kyselyn mukaan listaamattomat osakkeet ja niiden veromuutokset kiinnostavat asianosaisia, mutta koko vastaajajoukossa heidän osuutensa jää pieneksi.
Hallituspuolueiden äänestäjät näkevät vähemmän syitä sijoituskohteen vaihtoon kuin opposition äänestäjät.
Kiinteistöt kiinnostavat sijoituskohteina joka kolmatta suomalaista. Erikseen kysyttynä metsän omistaminen kiinnostaa joka viidettä.
Metsä on siten yhtä useaa kiinnostava sijoituskohde kuin pankkitalletukset sekä rahastot ja vakuutukset. Jälkimmäisissä suomalaiset näyttävät suosivan salkunhoitajan tarjoamia rahastosijoituksia enemmän kuin suoraa pörssiosakkeiden ostamista. Säännöllisen kuukausisijoituksen helppous ja veronmaksun siirto näyttävät painavan enemmän kuin rahastojen hoitokulut.
Metsän omistaminen kiinnostaa sitä enemmän, mitä lähempänä maaseutua vastaaja asuu.
Metsään sijoittaminen kiinnostaa miehiä hieman enemmän kuin naisia. Ammattiryhmistä eniten kiinnostuneita ovat viljelijät ja yrittäjät. Toimihenkilöt ja työntekijät ovat kiinnostuneempia metsästä kuin johtajat.
Äänestetyn puolueen mukaan metsän ostaminen kiinnostaa eniten keskustalaisia. Seuraavina ovat perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Vähäisintä kiinnostus on vihreissä ja demareissa.
Kiinteistöt kiinnostavat sijoituskohteena eniten keskustan, kokoomuksen ja RKP:n äänestäjiä, samoin sijoittaminen ylipäätään. Pörssiosakkeissa rinnalle tulevat myös perussuomalaiset.
Listaamattomat yhtiöt kiinnostavat selvästi muita enemmän RKP:n äänestäjiä. Pankkitalletukset taas kiinnostavat heitä vähiten.
Sijoittaminen ylipäätään kiinnostaa vähiten vihreitä, toiseksi vähiten vasemmistoliittolaisia.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
