Jaana Husu-Kallio: ”Häpeällistä”
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kalliolle uutinen suoraan hävitettäväksi toimitettavista sioista oli iso pettymys.
”On sääli ja häpeällistä, että ruuaksi kasvatettu eläin päätyy hävitettäväksi. Miten tähän voidaan joutua maailmassa, jossa on pulaa eläinvalkuaisesta? Meillä on käytössämme moderni tekniikka, varastot ja vienti.”
Husu-Kallio ei ota kantaa, mikä ketjussa on mennyt pieleen, mutta korostaa elinkeinon vastuuta panna asiat kuntoon.
”Sydämestäni toivon, että keksitään muita keinoja.”
Hänestä tuntuu pahalta niin tuottajien kuin sikojenkin puolesta. ”Tiloilla pidetään huolta eläimistä ympäri vuoden joka päivä ja taloushuolet ovat kouriintuntuvia. Tuottajat eivät ansaitsisi tätä.”
Teurastettujen sikojen vieminen hävitettäväksi ei riko elintarvikemääräyksiä, Eviran pääjohtaja Matti Aho sanoo. Hän ottaa tässä kantaa vain laillisuuteen, ei eettisyyteen.
”Teurastamolla on oikeus päättää, että ruho onkin sivutuote. Silloin toimitaan sen mukaisesti.”
Ahon mukaan ongelma voi syntyä, jos hävitettäviä eläimiä on paljon. Teurastukseen pätevät samat säännöt kuin ruuaksi menevillä sioilla, ja hävittämisessäkin on säännöksensä.
Jos ruhojen käsittelyssä ruuaksi oli vain tilapäinen ongelma, hävittämisen vaihtoehtona olisi ollut pitää eläimiä tiloilla niin kauan, että ketju taas vetää. Siinä olisi Ahon mukaan saatettu kuitenkin törmätä eläinten hyvinvointia ja elintilaa koskeviin määräyksiin.
Terhi Torikka
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
