Teollisuuden luottamus talouteen pysynyt ennallaan
Taloustilannetta kuvaava luottamusindikaattori pysyi teollisuuden osalta ennallaan, kertovat Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) heinäkuun suhdannetiedustelun tulokset.
Vähittäiskaupassa luottamusindikaattori sen sijaan laski selvästi.
”Myynnin kasvuodotukset ovat vähittäiskaupassa huomattavasti aiempaa vaisummat. Muilla toimialoilla tilanteessa ei ole tapahtunut kesän aikana suuria muutoksia”, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.
Suhdannetilanne on Urrilan mukaan nyt kaikilla päätoimialoilla pitkäaikaista keskiarvoa heikompi.
”Teollisuudessa tuotannon odotetaan pysyvän nykytasolla lähikuukaudet. Myös palveluissa myynnin kasvu olisi hidasta.”
Teollisuudessa tuotanto-odotukset ovat varovaiset ja tilauskanta hieman alle normaalin.
Kapasiteetin käyttöaste kohosi kevään heikoista luvuista. Uusin saldoluku on edelliskuun tapaan -6.
Luottamus on jonkin verran keskimääräistä heikompaa, sillä indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +3.
Rakentamisen luottamus heikkeni aavistuksen, ja luottamusindikaattori on pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella.
Rakennusyritykset kuvaavat tilauskantansa kohentuneen hieman, mutta tilauksia on keskimääräistä vähemmän.
Luottamusindikaattori painui lukemaan -18, kun se oli kesäkuussa saldoluvussa -15. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -6.
Palvelujen luottamusindikaattori kohosi parilla pisteellä. Myynnin kasvu on kuitenkin hidasta, ja yleisen suhdannetilanteen kuvataan heikentyneen alkuvuoden aikana.
Indikaattorin saldoluku oli heinäkuussa +7, kun edelliskuun lukema oli +5. Indikaattori on alkuvuonna laskenut pitkäaikaisen keskiarvonsa (+17) alapuolelle.
Vähittäiskaupan luottamus heikkeni selvästi heinäkuussa. Suomen vähittäiskaupan luottamus oli vielä kesäkuussa tehdyssä vertailussa EU-maiden vahvinta.
Indikaattorin heinäkuun saldoluku on +2, kun tarkentunut kesäkuun saldoluku oli +10. Luottamus on enää aavistuksen pitkän ajan keskiarvoa (0) korkeammalla.
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus talouteen on heikentynyt edelleen heinäkuussa, kertoo STT.
Luottamusindikaattori oli toukokuussa 12, kesäkuussa 5,8 ja heinäkuussa 0.
Kuluttajien luottamus talouteen on selvästi heikompi kuin vuosi sitten.
Kuluttajista lähes puolet arvioi maan talouden huononevan ja kaksi kolmasosaa uskoo työttömyyden lisääntyvän.
Kuluttajat pitävät kuitenkin ajankohtaa sopivana säästämiselle ja lainanotolle.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
