Lentoliikenne tärkeäämaakuntien liike-elämälle
Lentoliikenteellä on tutkimuksen mukaan Keski-Suomen kansainvälisessä saavutettavuudessa ratkaiseva rooli. Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistelee lentoliikennestrategian laadintaa, jossa alueiden saavutettavuus on keskeisessä osassa. Janne Nousiainen/LEHTIKUVA Kuva: Viestilehtien arkisto”Meille lentoliikenteen merkitys on äärettömän tärkeä”, kansliajohtaja Jukka Vilén Kemistä aloitti puheenvuoronsa.
Helsingissä käynnisteltiin tiistaina uuden lentoliikennestrategian laadintaa. Liikenne- ja viestintäministeriö kartoitti kysymyksiä, joita kunnilla, lentoyhtiöillä ja lentoasemilla lentoliikennemarkkinoista on.
Vilénin mukaan Kemi-Tornion lentoasemalla on keskeinen merkitys alueen elinkeinoelämälle, kunnille ja yleiselle vetovoimaisuudelle.
Kemi-Tornion seutukunta tuottaa Vilénin mukaan 90 prosenttia Lapin teollisuuden kokonaisvientituloista. Raide- ja maantieliikenne ei ole lentoliikenteen vaihtoehto, sillä Torniosta junamatka Helsinkiin vie yhdeksän tuntia.
Kemi-Tornion seutu on Vilénin mukaan huolissaan lentoyhteyksistä. Flybe on pudottanut vuoroja kuudesta kolmeen. Tänä vuonna matkustajamäärä jää asemalla neljäsosan viime vuotta jälkeen.
”Heikko palvelutaso ja luotettavuus suuntavat matkustajia Oulun lentoasemalle”, Vilén sanoi tiistaina. Oulun kautta lentäminen taas lisää matka-aikaa neljä tuntia.
”Pohjoisessa tarvitaan sujuvat yhteydet pääkaupunkiseudulle ja maailmalle myös jatkossa”, Vilén kertoi ja kysyi yhteiskuntavastuun perään. Voiko valtio vaikuttaa asiaan, onhan kyseessä merkittävä vientikeskittymä?
Kemi-Tornion seudulla myös toivotaan, että Finavian 25 lentoaseman mallia ylläpidetään.
”Kuntien lentoyhtiöille suuntaama markkinointituki ei voi olla ainoa vaihtoehto.”
Jyväskylän kehittämisyhtiö Jykes tukee Estonian Airiä ja Flybetä 600 000 eurolla vuodessa.
Liikenneinsinööri Pekka Kokki Keski-Suomen liitosta kertoi, että Jyväskylän lentokentällä on mennyt paremminkin. Tämän vuoden matkustajamäärä jää arvion mukaan 75 000:een, kun viime vuonna se oli 89 000.
”Junan vuorotarjonta on parempaa kuin lentämisen”, Kokki totesi.
Jyväskylän yliopistossa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan lentoliikenteellä on Keski-Suomen kotimaisessa saavutettavuudessa täydentävä rooli. Kansainvälisessä saavutettavuudessa lentoliikenteen rooli sen sijaan on ratkaiseva.
Tutkimus kertoo, että heikoista yhteyksistä kärsivät eniten kansainvälisesti toimivat yritykset. Uhkana on, että yritykset siirtävät pääkonttorinsa ja supistavat toimintaansa, jos lentoyhteydet ovat puutteelliset.
Myös messujen järjestäminen on uhattuna ja yliopiston toiminta vaikeutuu.
Seinäjoen lentoaseman päällikkö Aki Rasku toivoi, että pientä kenttää ei unohdeta. Kunnat ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat investoineet kentälle miljoonia euroja. ”Tällä hetkellä liikennettä ei ole riittävästi.”
Kenttä katsookin nyt itään. Viime vuonna matkustajia oli lähes 40 000, vaikka liikenne lopetettiin kesken vuoden.
”Lentoasema on maakunnalle erittäin tärkeä.”
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
