Armeijaunivormuihin pukeutuneet miehet surmasivat 60 ihmistä Burkina Fasossa
Länsi-Afrikan Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Maan hallinto on taistellut jihadisteja vastaan vuodesta 2015 lähtien.
Armeijaunivormuihin pukeutuneet miehet tappoivat torstaina 60 ihmistä Burkina Fasossa. Kuvassa Burkina Fason asevoimien sotilaita maaliskuussa. LEHTIKUVA/AFP.Armeijaunivormuihin pukeutuneet miehet tappoivat torstaina 60 ihmistä Burkina Fasossa.
Asiasta kertoi pohjoisen Ouahigouyan kaupungin syyttäjä myöhään sunnuntaina ja kertoi aloittavansa asiasta tutkinnan.
Uutistoimisto AFP:lle lähetetyssä lausunnossa syyttäjä Lamine Kabore sanoo kaupungin poliisin kertoneen, että kansallisten asevoimien univormuihin pukeutuneet miehet tappoivat noin 60 ihmistä Karman kylässä.
”Haavoittuneet on evakuoitu ja heitä hoidetaan parhaillaan terveydenhuoltolaitoksissamme”, Kabore sanoi. Hän lisäsi, että rikolliset olivat vieneet hyökkäyksen yhteydessä lukuisia tavaroita.
Uutistoimisto AFP:n kontaktoimien paikallisten mukaan hyökkäyksestä eloonjääneet ovat sanoneet yli 100 ihmisen saapuneen Karmaan moottoripyörillä ja lava-autoilla. Heidän mukaansa sotilasunivormuihin pukeutuneet miehet tappoivat kymmeniä miehiä ja nuoria ihmisiä. Hyökkäyksestä selvinneet arvelivat noin 80 ihmisen kuolleen.
Länsi-Afrikan Burkina Faso on yksi maailman köyhimmistä valtioista, ja maan hallinto on taistellut jihadisteja vastaan vuodesta 2015 lähtien. Lisäksi maassa tehtiin viime vuonna kaksi sotilasvallankaappausta.
Viimeisin verenvuodatus tapahtui vain viikko sen jälkeen, kun 34 vapaaehtoista ja kuusi sotilasta kuoli epäiltyjen jihadistien iskussa maan pohjoisosassa. Iskun jälkeen maata hallitseva sotilasjuntta julisti liikekannallepanon, jotta maa saisi käyttöönsä "kaikki mahdolliset keinot" taistella al-Qaidaan ja Isisiin yhdistettyjen jihadistiryhmien hyökkäyksiä vastaan.
Maan hallitus oli jo aiemmin julkistanut suunnitelman rekrytoida 5 000 uutta sotilasta. Maan väliaikainen presidentti, syyskuussa vallan kaapannut kapteeni Ibrahim Traore on ilmoittanut tavoitteekseen vallata takaisin ne 40 prosenttia maan alueista, jotka ovat jihadistien hallinnassa.
Maata koetelleissa väkivaltaisuuksissa on kuollut avustusjärjestöjen mukaan yli 10 000 ihmistä. Lisäksi 2 miljoonaa ihmistä on menettänyt kotinsa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





