Hallituksen kuri piti, hakelaki hyväksyttiin
Kaikki hallituspuolueiden edustajat lukuunottamatta Pertti Hemmilää (kok.) äänestivät kritisoidun hakelain puolesta maanantaina eduskunnassa. Hallituksen esittämä laki hyväksyttiin äänin 87–81. Istunnosta oli poissa 31 edustajaa. Tyhjää ei äänestänyt kukaan.
Hallituksen ja opposition linjat pysyivät äänestyksessä hyvin kasassa. Esimerkiksi esitystä valmisteluvaiheessa arvostelleista RKP:n edustajista kukaan ei lopulta äänestänyt esitystä vastaan.
Oppositio, eli keskusta, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto, vasenryhmä ja Muutos 2011:n James Hirvisaari vastusti esitystä yhtenäisenä rintamana lukuunottamatta Kari Uotilaa (vas.), joka kannatti lakia.
Istunnosta oli poissa peräti kahdeksan perussuomalaisten edustajaa: Timo Soini, Pirkko Mattila, Pentti Kettunen, Juha Väätäinen, Pertti Virtanen, Maria Tolppanen, Mika Raatikainen ja Pentti Oinonen. Keskustan edustajista oli poissa yksi, Eeva-Maria Maijala. Näiden poissaolleiden äänet olisivat riittäneet kaatamaan lain.
Vihreitä puuttui paikalta neljä, muun muassa puheenjohtaja Ville Niinistö, vasemmistoliitosta kolme ja vasenryhmästä toinen puoli eli Jyrki Yrttiaho.
Suurin vajaus oli kuitenkin hallituspuolue SDP:n ryhmässä, josta oli poissa kymmenen edustajaa, muun muassa Jutta Urpilainen Kokkolasta. Kokoomusedustajista istunto jäi väliin neljältä, muun muassa seinäjokelaiselta Paula Risikolta.
Hallituksen hanke puun energiakäytön rajaamiseksi on ollut kiusallinen muun muassa Pohjanmaan edustajille, koska alueella on jouduttu ohjaamaan kuitupuuta energiakäyttöön sen vuoksi, että muuta kysyntää kuidulle ei ole ollut. Lain perusteluna on huoli siitä, ettei puuta riittäisi jalostaville tehtaille.
”Kokonaisetu vaati päätöksiä”, selittävät alueen kansanedustajat Lars Gästgivars (r.), Mats Nylund (r.), Janne Sankelo (kok.) ja Harry Wallin (sd.) yhteisessä tiedotteessaan.
Gästgivars kertoi MT:lle viime viikolla, että hallituspuolueet sidottiin hakepäätöksen taakse uhkaamalla vesittää turveveron alennus. Pohjalaisedustajat sysäävät vastuuta lain vaikutuksista jo seuraavalle hallitukselle. He peräänkuuluttavat tulevalta hallitukselta ja Energiavirastolta sellaista mallia järeän puun erotteluun, ettei puun monipuolinen käyttö vaarannu.
Hanketta vastustanut Pertti Hemmilä vaati jo viime viikolla, että seuraavan hallituksen tulisi kumota koko laki. Samalla linjalla on Mauri Pekkarinen (kesk.).
Metsäteollisuus ry:n mielestä järeän puun tuen rajaus oli hallitukselta askel oikeaan suuntaan. Metsänomistajien etujärjestö MTK puolestaan totesi, että askel otettiin väärään suuntaan.
Metsäteollisuuden mielestä tuen rajoitus ei poista kilpailun vääristymää puumarkkinoilta. Se vaatii tukien poistamista kokonaan ainespuun poltolta.
”Myös alennettu tuki jatkaa epäoikeudenmukaista kilpailutilannetta, jossa metsäteollisuus joutuu ostamaan puun omalla rahalla, mutta metsähakesähkön tuottaja saa tukea valtiolta”, Metsäteollisuus arvioi tiedotteessaan.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
