HS-kysely: Rinteen ero oli kyselyvastaajien mielestä perusteltu
Myös itsensä SDP:n äänestäjäksi ilmoittaneista yli puolet katsoi, että ero oli perusteltu.
Antti Rinne (sd.) jätti eropyyntönsä joulukuun alussa presidentti Sauli Niinistölle (vas.). LEHTIKUVA / JUSSI NUKARISuurin osa Helsingin Sanomien teettämään kyselyyn vastanneista piti pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroa perusteltuna. Näin vastasi 78 prosenttia kyselyn osallistujista. 14 prosenttia koki, että ero ei ollut perusteltu.
Lehden mukaan myös itsensä SDP:n äänestäjäksi ilmoittaneista yli puolet katsoi, että ero oli perusteltu.
Rinne jätti eronpyyntönsä joulukuun alussa. Hallituskumppani keskusta oli aikaisemmin kertonut, että sillä ei ole luottamusta Rinteeseen.
Lehden mukaan 43 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoo, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus pystyy vastaamaan Suomen edessä oleviin haasteisiin paremmin kuin Rinteen hallitus. Joka kymmenes katsoo, että Marinin hallitus vastaa haasteisiin huonommin.
Kantar TNS:n puhelinhaastatteluin toteuttamaan kyselyyn vastasi 503 ihmistä. Sen virhemarginaali on noin 4,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Marginaali on tavallista suurempi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

