Hehkulamppu hävisi jo – seuraavaksi historiaan siirtyy halogeeni
Moni EU-kansalainen manasi hehkulamppukiellon yhdeksi unionin typerimmistä päätöksistä. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Halogeenilampuista tuli monelle hehkulamppuihin mieltyneelle kielletyn valonlähteen korvike. Parin vuoden päästä tämäkin korvike siirtyy historiaan. Kuva: Patrik PelkonenHehkulamput poistuivat kauppojen hyllyiltä kaikissa EU-maissa asteittain vuosina 2010–2012. Lamput vei hyllyiltä EU:n asettama valmistus- ja myyntikielto.
Kiellon syynä oli hehkulampun surkea hyötysuhde. Energiasyöppöjen hehkulamppujen kuluttamasta sähköstä kun kuluu valtaosa aivan muuhun kuin itse valaisemiseen, käytännössä lämmöksi.
Moni yrittikin perustella hehkulamppujen käyttöä sen merkityksellä asuntojen lämmittäjänä.
Hangoittelu ei auttanut. Ensimmäisenä kaupoista poistuivat 75-wattiset hehkulamput syyskuussa 2010. Seuraavana poistuivat 60-wattiset hehkulamput vuotta myöhemmin. Loputkin hehkulamput katosivat kuluttajamarkkinoilta elokuussa 2012, kun 40-wattisten ja sitä heikompien myynti päättyi.
Hehkulamppujen puolustusrintama oli äänekäs ja kiellon aiheuttama poru valtava.
Hehkulamppuihin mieltyneet ihmiset aiheuttivatkin melkoisen ryntäyksen kauppoihin. MT uutisoi hehkulamppujen hamstrauksesta ensi kerran jo 13.8.2010, kun kaupoista olivat poistumassa vasta tehokkaimmat hehkulamput.
Lamppuvalmistaja Airamin markkinointijohtaja Juha Setälä totesi jo tuolloin, että ledien kehittyminen tekee hamstrauksesta turhaa. ”Aika ajaa hehkulampun ohi.”
Näin on nyt käymässä. Enää ei juuri hetkauta se, että seuraavaksi, vuonna 2018, kaupoista poistuvat halogeenilamput.
Jo nyt kannattaa yksinkertaisesti jättää energiasyöpöt halogeenilamput kauppaan ja ostaa sen sijaan led-lamppu.
”Sähkölasku pienenee ja lampun vaihtoväli pitenee huomattavasti”, toteaa Suvi Salmela Motivasta.
Hehkulamppuporu oli toki ymmärrettävä omana aikanaan. Ledit olivat vielä kalliita eivätkä ne soveltuneet kuumiin kohteisiin, esimerkiksi saunoihin.
Energiansäästölamput puolestaan toimivat huonosti kylmässä, eikä niiden nipuksi kiedottua lapamatoa muistuttava ulkonäkö todellakaan silmää hivele. Kaiken huipuksi ne ovat sisältämänsä elohopean vuoksi ongelmajätettä.
Ehkä suurin harmi niissä oli kuitenkin vaihteleva ja usein varsin heikko laatu.
”Lamput eivät kestä luvattua aikaa, syttyvät hitaasti ja eikä valon määräkään vastaa aina odotuksia”, luetteli Motivan toimitusjohtaja Jouko Kinnunen MT:n mielipidepalstalla 24.2.2010.
Nämä murheet voi kuitenkin jo pitkälti unohtaa. Ripeän tuotekehityksen ansiosta ledit ovat sekä käyttöikänsä että erityisesti tuottamansa valotehon ja valon värin puolesta käytännössä ottaneet paikkansa markkinoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
