HEVOSELÄMÄÄ Tähti
Tähti oli komea suomenhevonen. Se oli rotumääritelmän mukaisesti keskiruskea ja sillä oli paksu, pitkä häntä. Tamma teki työtä aamusta iltaan, etenkin kesäaikaan kun peltotyöt olivat käynnissä. Heinänkaadossa se veti niittokonetta ja koottaessa haravaa. Loppukesästä sen perässä oli kyntöaura.
Heinäseipäitä laitettiin noin kymmenen metrin välein. Isäntä löi kangella reiän keskelle sarkaa, johon istutti harmaan seipään.
Sitten hän otti Tähden ja istui haravakoneen päälle. Hevonen veti konetta, jossa oli poljin heinän nostamista varten. Tämä tehtiin jokaisen seipään kohdalla, ja niiden vierelle muodostui pienet heinäaumat.
Kun kaikki sarat oli käyty läpi, sai Tähti jäädä viimeisen saran päähän syömään tuoretta heinää. Isäntä lähti muun väen kanssa nostamaan heinät seipäille.
Katselin Tähteä peltoaukean toiselta puolen. Sitä ympäröi valtava rauhallisuus, kun se keskittyi heinän puremiseen. Näytti kuin se olisi nukkunut seisaaltaan, vain poskilihakset liikkuivat.
Näky veti puoleensa kuin magneetti, ja ennen kuin huomasinkaan, seisoin jo hevosen vieressä. Se ei kiinnittänyt minuun huomiota, vaan jatkoi rauhassa heinän syömistä.
Hevonen tuoksui samaan aikaan hieltä ja kuin puhtaalta saunalta saunomisen jälkeen. Taputin hevosen kylkeä ja hätkähdin, kuinka kosketuksessa tuntui eläimen valtava voima.
Tähdessä oli riittämiin kaikille eläimille tyypillistä omanarvontuntoa. Tunsin sen kuuman hengityksen sen hamutessa heinää suuhunsa. Näytti, ettei mikään maailmassa olisi voinut häiritä sen syömistä. Kuitenkin se havahtui heti, kun isäntä kutsui. Kun minä puhuttelin, ei se ollut huomaavinaan.
Vaari tuli ja riisui Tähdeltä valjaat. Harava jätettiin odottamaan seuraavaa päivää.
Sain vaarilta köyden ja pääsin luvan kanssa taluttamaan hevosta tallille. Hevonen kulki nöyrästi perässä astellen varmasti niin, että tasaisin väliajoin suuri kavio tömähti hiekkatiehen.
Vaari kysyi, olisinko halunnut ratsastaa, mutta arkuuttani kieltäydyin.
Tallin nurkalla virtasi pieni puro, ja kun Tähti haistoi veden, ei sitä pidätellyt mikään. Hevonen ryntäsi suin päin juomaan puron rannan pieneen notkelmaan. Vaari huusi neuvoja ja käski päästämään köydestä.
En kuitenkaan uskaltanut päästää kokonaan irti, vaan löysäsin otettani, jolloin köysi luisti pitkin kämmentä polttaen ihoa.
Kun Tähti oli juonut kyllikseen, annoin köyden vaarille. Hän sanoi, että olisi voinut käydä huonosti, jos olisin raahautunut köyden mukana. Vaari katsoi kämmentäni ja totesi, että vammat olivat pieniä. Olin ylpeä, kun olin saanut taluttaa suurta hevosta.
Viikko mummolassa oli lopuillaan. Seuraavana aamuna isä tuli hakemaan minut kotiin.
HANNU SILLANPÄÄ
Vantaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
