Taiteilija viihtyy kartanon maisemissa
Taiteilijoita perheineen alkoi muuttaa Järvilinnaan vuonna 2009, kun Kauko Sorjosen säätiö ryhtyi kunnostamaan kartanoa.
Muotoiluun, kuvanveistoon ja keramiikkaan erikoistunut Kristian Venäläinen muutti perheineen vanhan kartanon pihapiiriin vuonna 2010.
Työympäristö on ollut taiteilijalle mieleen. Venäläinen onkin toistaiseksi jäämässä Järvilinnaan asumaan.
”Alun pitäenhän täällä olo on perustunut tietynlaiseen avoimuuden kulttuuriin. Järvilinnalla on avoimet ovet, joten jos taiteilija on pajalla, ihmiset ovat tervetulleita katsomaan työskentelyä sinne”, Venäläinen kertoo.
Usealla taiteilijalla on pajansa yhteydessä myös pieni myymälä. Venäläinen on kotoisin alkujaan Keski-Suomesta, joten muutossa Järvilinnaan on mukana myös kotiinpaluuta.
”Taiteen syntymiseen vaikuttaa usea seikka. Puitteiden ja ympäristön on oltava kunnossa, jotta luomistyöhön saattaa keskittyä riittävällä herkkyydellä. Se, että minulle on mahdollista asua ja työskennellä täällä, on elintärkeää työlleni taiteen parissa.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
