Viulu soi kesäillassa 45. kerran
Shouta Enomoto taitaa avainviulun soiton. Hän on ihastunut skandinaaviseen kansanmusiikkiin ja haluaa kiertää Pohjoismaissa. tero pajukallio Kuva: Viestilehtien arkistoKAUSTINEN (MT)
Kokkolasta saapuva linja-auto tiputtaa parkkipaikalle kourallisen ihmisiä viulukotelot käsissään. Kuin hypnotisoituna porukka lähtee kulkemaan kohti etäämpää soljuvaa musiikkia. Matkan varrella jokainen talo soi. Soittimia viritellään ja poljetaan jalalla tahtia.
Portilla viisihenkinen pelimanniryhmä on kiivennyt traktorin lavalle jammailemaan. Parinkymmenen metrin päässä tanssii tusina kansallispukuisia lapsia. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on polkaistu käyntiin 45. kerran.
Paikalle odotetaan 3 000 pelimannia ja yli 70 000 kansanmusiikin ystävää.
Kunnanjohtaja Arto Alpia ei voisi kuvitellakaan Kaustista ilman festivaaleja. Talousvaikeudet kaatoivat aiemman festivaalijärjestäjän, mutta nyt puikoissa on uusi porukka ja nuorempi sukupolvi. Kunta on tukenut tapahtumaa 210 000 eurolla ja ostamalla konkurssipesän irtaimiston.
Alpian mukaan kansanmusiikki yhdistää kuntalaisia ja tuo matkailijoita. Tapahtuman järjestämiseen osallistuu joka vuosi satoja kaustislaisia. Festivaalien ansiosta kunnan palvelutarjonta on kehittyneempi kuin monella muulla 4 000 asukkaan paikkakunnalla.
”Moni kuntalainen on saanut kansanmusiikin parista itselleen ammatin”, Alpia iloitsee.
Hän kiittää kaikkia asukkaita tapahtuman mahdollistamisesta: ”Esimerkiksi ilman perhemajoitusta tarjoavia kuntalaisia emme saisi niin suurta määrää kävijöitä majoitettua.”
Festivaalin avajaispäivänä pora surisee vielä olutteltan myyntitiskin nurkassa. Siellä ahertaa rakennus- ja huoltovastaava Jussi Sinkkonen. Hänen työrupeamansa alkoi jo kuukausi sitten.
Kaustisella asuvalla Sinkkosella on yli 20 vuoden kokemus musiikkijuhlien järjestämisestä. Ajanjaksolle on mahtunut telttakatoksia repinyt trombi ja monta muuta yllättävää tilannetta.
Sinkkosen mukaan tällä kertaa ei ole sattunut mitään poikkeuksellista. Mitä nyt on ollut hieman kiire ja asiat jääneet viime tinkaan, kun järjestäjät ovat vaihtuneet.
Viime vuonna Sinkkonen purki yksinään koko festivaalialueen. Urakka kesti lokakuun puolelle. Tänä vuonna telttakatokset ja aidan pistetään pakettiin koulujen alkuun mennessä. Ennen purkuhommia juhlitaan kuitenkin koko viikko.
Sinkkonen odottaa innolla lauantaina soitettavaa Rautavaara-konserttia. Sitä ennen on viimeisteltävä aita ja hoidettava monta muuta asiaa.
Keskuslavalta kaikuu avajaispuhe. Sen pitää uuden polven ohjelmatuottaja Antti Järvelä. Hän on innoissaan festivaalien vetovastuusta ja hehkuttaa, ettei vaikeuksista kärsineiden festivaalien järjestämisessä ole enää ”jarru päällä”. Suomalainen kansanmusiikki on kuulemma kovassa huudossa myös ulkomailla.
”Kansanmusiikissa ei ole kerta kaikkiaan mitään hävettävää!” Järvelä julistaa ja saa raikuvat aplodit.
Illan mittaan orkesteri toisensa jälkeen osoittaa Järvelän puheet todeksi. Erityisen mieleenpainuva on japanilaisen pelimanniryhmän Drakskipin ensimmäinen konsertti ulkomailla. Soittajat elehtivät aluksi hermostuneesti, mutta pian musiikki vie mukanaan.
Avainviulua vimmatusti vinguttava Shouta Enomoto hyppii lavalla kuin kamppailulajien harrastaja.
”Moi! Olen japanilainen, olen sinkku”, Enomoto tavaa mikrofoniin ja saa hersyvät aplodit.
Virallisen ohjelman loputtua illan pikkutunneilla alkaa spontaani soitanta. Kaustisen henkeen kuuluu musisointi kadunkulmassa, leirintäalueella tai anniskelualueella. Riittää, että yksi pelimanni kaivaa viulun kotelostaan, niin hetkessä ympärillä on säkkipilli, kitara ja kymmenen muuta viulua.
KATJA KOLJONEN
Kaustinen Folk music festival
9.–15.7.
Ohjelma www.kaustinen.net.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
