HEVOSELÄMÄÄ Täyttä ravia
Hevonen oli takavuosina maalla itsestäänselvyys. Lapsuudessani ei juuri ollut konevoimaa käytössä, vaan hevonen avusti metsä- ja peltotöissä, kuljetti perheen kyläreissuille ja joulukirkkoon.
Hevonen oli apuna myös, kun huomasin savottakortteerissa olleen nuorukaisen luovan minuun kiinnostuneita katseita. Lähdin mielelläni siirtämään hevosen liekaa, kun huomasin tämän nuorukaisen lähestyvän pihaa. Puhuimme usein hevosista, sillä jokainen nuori mies haaveili sellaisesta metsätöiden avuksi.
Syksyllä savotat siirtyivät, mutta lumien tultua tapasimme iltamissa. Päätöstanssien aikana sovimme uudesta tapaamisesta. Kesällä olimme kihloissa ja seuraavana juhannuksena tanssittiin häitä.
Löysimme edullisen pientilan korkealta ja kivikkoiselta vaaralta. Hintaa alensi se, että kaupan ehtona piti huolehtia talossa asuva iäkäs pariskunta syytingillä elämän loppuun asti. Kauppaa epäröitiin, mutta lopulta yhteinen elämä päätettiin aloittaa siellä.
Vanhan ja huonokuntoisen hevosen tilalle piti hankkia uusi. Mies kuuli tutultaan Ravista, joka kuulemma oli vikuri, mutta josta oikeanlaisella kohtelulla saisi hyvän hevosen.
Valkeasukkainen hevonen tuotiin vaaralle, ja navetan laajennuksen yhteydessä uusittiin tallikin. Perheeseen syntyi ensin poika ja sitten tyttö. Peltoja laajennettiin ja kiviä vedettiin karusta maasta.
Ravi oli korvaamaton apu kaikessa. Se veti pellosta kiviä raunioihin liistereellä tai kärryillä. Se kuljetti maitotonkat tien varteen ja veti niittokonetta sekä teki isäntänsä kanssa pitkiä päiviä savotassa.
Lisäksi isäntää ja hevosta pyydettiin tilapäistöihin hevosettomiin naapureihin. Niitä töitä teki mielellään, sillä niistä sai lisätienestiä.
Hevoset yhdistivät pienen kylämme. Talvisin ei tarvinnut tarpoa umpihankia, sillä hevostiet risteilivät naapureiden välillä. Naapurissa käytiin milloin milläkin asialla. Leipomispäivänä käytiin viemässä lämpimäisiä.
Seuraavana kesänä talvet savotoissa raatanut mies alkoi kärsiä nivelkivuista vasemmassa kädessä. Sitä tutkittaessa löytyi sydänsairaus, joka lienee ollut sodan peruja. Vaaralle oli puuhattu uutta taloa, mutta hankkeesta luovuttiin. Talo päätettiin ostaa tehdastaajamasta.
Vaaralta muutettaessa Ravi kuljetti huonekaluja tien varteen kuorma-autoa odottamaan. Käsittiköhän se tekevänsä meille viimeistä palvelustaan? Tilallemme tulevia opastimme, että Ravi on säyseä hevonen, kun sitä oikein kohtelee. Kerroimme myös hevosen tottuneen saamaan kauraa ja leipäpaloja.
Seuraavana kesänä kävimme kyläilemässä entisessä kodissamme. Siellä oli kaikki muuttunut. Aitoja oli kaadettu ja osa vaivalla raivatusta heinämaasta jätetty kesannolle. Karjasuojarakennuksen väliseiniä oli purettu polttopuiksi.
Ravi hirnui iloisesti meidät nähdessään, mutta uudella isännällä oli siitä ikävää kerrottavaa.
Hän oli houkutellut sitä leipäpalan sijasta puun kappaleella. Ravi oli leivän puuksi todettuaan heilauttanut uutta omistajaa olkapäästä niin, että tämä oli kaatunut. Isäntä oli alkanut pelätä hevosta. Se myytiinkin pian, ja muutaman vuoden päästä koko perhe muutti vaaralta.
Ravi pääsi kuitenkin vielä palvelemaan entistä isäntäänsä. Oli tapana, että tehdastaajaman naapurukset pyysivät keväisin hevosmiehen kyntämään vakoja perunan kylvöä varten. Hevosmies kulki sitten talosta taloon, ja naapurukset kävivät porukalla kylvämässä kussakin talossa.
Urpon päivänä 1965 Ravi isäntineen oli pyydetty tähän kyntöhommaan. Mies kävi taputtelemassa ja silittelemässä hevosta, joka heti hirnahti iloisesti miehen tuntiessaan. Tämä oli miehen ja hevosen viimeinen kohtaaminen, sillä samana yönä mies sai sydänkohtauksen ja menehtyi. Hevonen eli vielä monta vuotta.
Ajatus palaa usein noihin työntäyteisiin maalaisvuosiin. Mieleen piirtyy kuva komeasta miehestä, johon erottamattomasti liittyy valkeasukkainen hevonen. Ravin aisakello on edelleen rakkaana muistoesineenä lipaston päällä lasten ja lastenlasten ja lastenlastenlasten kuvien joukossa.
RAIJA NEVALAINEN
Kontiolahti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
