Tiilikainen: Tuottajia kuunneltava kauppapolitiikassa
Maatalous epäsuotuisilla alueilla varmistetaan monipuolisella kauppapolitiikalla. Tiilikainen ei vapauttaisi kauppaa liikaa.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) maatalouden kannattavuus ei ole parantunut riittävästi. Kuva: Markku VuorikariEU:n täytyy miettiä, miten kauppapolitiikka ja maatalouspolitiikka voidaan sovittaa paremmin yhteen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) arvioi EU:n maatalousministereiden kokouksen jälkeen maanantaina Brysselissä.
”Maatalouspolitiikka tunnustaa tuotannon kaikkialla EU:ssa. Sen varmistamiseksi kauppapolitiikan pitäisi monipuolistua”, Tiilikainen sanoo.
Ministerit arvioivat EU:n kauppasopimusten vaikutuksia maatalousmarkkinoihin. Euroopan komission teettämän tutkimuksen mukaan voittajia ovat maitotuotteet ja sianliha. Suurin häviäjä on naudanliha.
Osa ministereistä kritisoi tutkimusta yksinkertaisuudesta. Se käsittelee tullien ja kiintiöiden vaikutusta, vaikka esimerkiksi tuotesääntöjen yhtenäistämisen merkitys voi olla suuri.
Tiilikaisen mielestä kauppaa ei saa vapauttaa liikaa.
”Silloin vahvat pärjäävät, mutta epäsuotuisilla alueilla oltaisiin vain tukipolitiikan varassa. Tuottajan äänen pitäisi kuulua paremmin kauppaneuvotteluissa. Ruoka ei ole samanlainen kuin tehdastuote”, Tiilikainen sanoo.
Eri sopimuksissa maataloustuotannolla on myös erilainen rooli. Esimerkiksi kauppasopimus Japanin kanssa avaisi vientimahdollisuuksia, mutta tuonti ei uhkaisi. Japania kiinnostaa tuoda EU:hun muita kuin maataloustuotteita.
Etelä-Amerikan sopimuksessa voi puolestaan olla naudanlihan tuontikiintiö, joka lisää kilpailua markkinoilla EU:ssa.
Puola esitti kokouksessa, että maito irrotettaisiin kauppaneuvotteluista Uuden-Seelannin kanssa. Uusi-Seelanti on iso maidontuottaja ja on kiinnostunut tuomaan tuotteita EU-markkinoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
