Keppi viuhuu; porkkana on syöty
Hallituksen rakenneuudistuspakettia, rapaa, lukiessani mieleen palasi vuosi 1975. Tuolloin kahlasin läpi Etykin päätösasiakirjaa.
Kuvittelin, että läntinen ja sosialistinen maailma syleilisivät asiakirjan sivuilla toisiaan. Tuossa Helsingin sopimuksessa oli kyllä selvä tahdonilmaus, mutta pääasiassa se näytti nuoresta miehestä pelkältä sananhelinältä ja tyhjän pyörittelyltä.
Taisihan se Etyk lopulta kuitenkin nytkäyttää vuorovaikutusta koko maailmassa eteenpäin.
Rapassakin on selvä tahdonilmaus, joka on kuin suoraan IMF:ltä ja EU:lta lainattu. Samalla se näyttää aika tylyltä leikkauslistalta, jossa ei edetä ihmisen, vaan talouden ehdoilla.
Siitäkään ei löydy kovin paljon tekoja tai keinoja ilman mikroskooppia. Jos ei nyt pidä solariumlaitteiden valvontavelvollisuuden poistamista tärkeänä konkreettisena toimena.
”Integraatiota, tuottavuuskasvua” ja muita hienoja sanoja kyllä viljellään. Luvataan ”selvittää, kokeilla ja kuroa”, mutta ”toimeenpanoaikataulut täsmentyvät myöhemmin” ”siirtymäaikoja” unohtamatta.
Tärkein yhteiskuntaamme vaikuttava asia, sote-uudistus, jää edelleen avoimeksi. Asiaan liittyvän ympäripyöreän, pitkän tekstin olisi voinut korvata sanoilla: ”Ei hajuakaan asiasta.”
Ristiriitaiseltakin rapa välillä näyttää. Otetaan esimerkiksi koulutus: Kaikille nuorille (sdp) tai edes joillekin (kokoomus) pitää saada kallis lisävuosi. Se tuskin takaa kellekään töitä eikä käy yksiin työurien pidentämistavoitteen kanssa.
Lisäksi oppimistulokset koko koululaitoksessa vaarantuvat, kun koulunkäyntiavustajien käytön katsotaan mahdollistavan luokkakokojen kasvattamisen.
Eikä ole mitään takeita, että lukiokoulutukseen halutut ”digitaaliset oppimisympäristöt” ja ”kansallinen oppimispilvi” parantaisivat opetusta. Esimerkiksi Irlannissa tablettien käyttö koulukirjojen korvaamiseen epäonnistui pahasti.
Tässä kaikessa leikkaamisessa on yksi ongelma: Työttömiä tulee lisää ja sitä kautta kustannuksia. Samaan aikaan verotulot hiipuvat. Hyvinvointivaltio alkaa yökkäillä.
Suuri valtionvelka on jättänyt meidät luottoluokittelijoiden ja liittolaistemme armoille. Kun bruttokansantuote laskee, joudutaan valtion velanottoa edelleen vähentämään, jottemme rikkoisi EU:n vakaus- ja kasvusuopimusta.
Todellinen ongelma Suomessa on, että täällä uskotaan kaiken monenkertaiseen suunnitteluun, sääntelyyn ja valvontaan. Laki pitää olla ja sille tarkastajia, valvojia ja paljon kirjauksia tietokantoihin.
Lääkärin pitää saada tehdä tuottavasti omaa työtään eikä joutua kirjaamaan kaikkea maan ja taivaan väliltä tietojärjestelmiin. Pöhöttynyttä valvontaa kunnissa ja muualla pitää pystyä keventämään.
Sen jälkeen pitää lainsäädännöllä, verotuksella ja muilla keinoilla kannustaa yrittämään niillä voimavaroilla, mitä meillä on – esimerkiksi korvaamaan tuontienergia kotimaisilla vaihtoehdoilla.
Ei työpaikkoja ja pitkiä työuria synny leikkaamalla, vaan uskomalla, että osaamme käyttää itse ja tehdä vientituotteita vaikka puusta, kehittää nanosellusta menestystarinoita, arvostaa luksuksena maailman puhtaimpia elintarvikkeita ja ties mitä.
Jotain hyvää hallituksen säästötoimista sentään syntyy: Olemme päässeet irti jatkuvan kasvun mahdottomasta kierteestä. Tosin tämä ei ole ollut tavoite eikä asia etene hallitusti.
Tulonjako ei toimi ja heikoimpia jo hirvittää. Samalla toiset, tavalla tai toisella kasvuun kykenevät maat kuittaavat hyödyt meidän heikkoudestamme.
Hallituksen liikkumavara on rapaa laatiessa ollut varmaan vähissä. Kun EU:n vaatimaa vakautta ei voida saavuttaa kasvua lisäämällä, on ollut pakko puuttua menoihin.
Tosiasiassa meillä suomalaisilla on oikeasti varaa leikatakin. Ei esimerkiksi ole kohtuutonta, että työtön joutuu ottamaan vastaan työn, jos matka-aika ei ylitä kolmea tuntia. Olkoonkin, että se on pitkä aika lapsiperheelle ja pienipalkkaiselta matkakustannukset leikkaavat ison loven tiliin.
Suomen ja muun maailman ei kannattaisi käyttäytyä kuin jyrkänteeltä mereen syöksyvä sopulilauma. Emme voi jatkuvasti elää lainalla.
Ikävä kyllä nämä muutokset eivät edistä lyhyen aikavälin hyvinvointia, mikä voi johtaa väkivaltaisiinkin mielenilmauksiin. Siitä saatiin pientä esimakua itsenäisyyspäivänä.
jukka.pasonen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
