vierasyliö Tilusrakenne pirstoutuu vauhdilla
Maassamme suoritetut tilusjärjestelyt ovat olleet seurausta etupäässä muuttuneista yhteiskunnan oloista.
Suuren Pohjan sodan jälkeen ilmennyt tarve kohottaa maataloustuotantoa aiheutti isojaon toimeenpanon 1700-luvun loppupuolella. 1800-luvun loppupuolella todettiin, ettei isojaolla aikaansaatu kiinteistörakenne vastannut modernisoituneen maatalouden vaatimuksia. Tästä johtuen lakiin kirjoitettiin määräykset uusjaosta.
Tarve kasvaneen tilattoman väestön asuttamiseen ja elinolojen parantamiseen johti itsenäisyytemme alkutaipaleilla vuokra-alueiden lunastamislainsäädännön syntymiseen.
Sotiemme jälkeen alueluovutukset ja rintamamiesten asuttamistarve taasen saivat aikaan maanhankintalain toimeenpanon.
Isojakoja saatiin toimittaa suhteellisen vakaissa oloissa, mutta uusjakojen aikana yhteiskuntamme koki syvällisen rakennemuutoksen, jonka vaikutukset heijastuivat myös tilusjärjestelytoimintaan.
Tähän vaikutti ennen kaikkea maanvuokrakysymysten käsittely ja hoito 1920-luvulla, pika-asutus- ja maanhankintalain toteuttaminen 1940-luvulla, sotien jälkeinen elinkeinorakenteen muutos ja sitä seurannut kaupungistuminen 1950-luvulla, ja ylituotanto-ongelmat 1960-luvulla.
Suomea voidaan pitää aina 1960-luvulle saakka agraarivaltiona, jonka maatalouspolitiikka pyrki kasvattamaan tuotantoa omavaraisuuden saavuttamiseksi lähinnä peltoalaa kasvattamalla.
Urho Kekkosen presidenttikauden aikana Suomi muuttui kuitenkin moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Muutoksen taustalla vaikutti eri puolella Eurooppaa saavutettu maataloustuotteiden omavaraisuus, joka aiheutti vaikeuksia ylijäämätuotannon viennille ja johti nopeasti maatalouspolitiikan muuttumiseen.
1960-luvulla kaupungistuminen alkoi voimistua ja maaseutu autioitua väestön muuttaessa teollisuuskeskuksiin.
Maatalouden tilamäärä on vähentynyt jo lähes 50 vuotta. Vuonna 1960 tiloja oli yli 300 000, kun niitä vuonna 2011 oli enää noin 61 000. On ennustettu, että tilamäärä putoaa vuoteen 2020 mennessä noin 45 000 tilaan.
Maatalouden rakennemuutos vaikuttaa peltoalueiden tilusrakenteeseen. Tilusrakenteella tarkoitetaan peltolohkon kokoa, sen etäisyyttä viljelijän talouskeskuksesta ja maanviljelijällä viljelyksessä olevien lohkojen lukumäärää.
Koska tilusrakenne määrittää sen, kuinka kauan viljelyyn kuluu aikaa, on sillä välitön yhteys maatilan kannattavuuteen.
Suomessa oli vuonna 2011 yhteensä 973 554 peltolohkoa, joiden yhteispinta-ala oli 2 302 153 hehtaaria. Yksi tila viljelee keskimäärin 17 eri peltolohkoa.
Peltolohkojen keskikoko on Suomessa 2,37 hehtaaria. Suurimpia, keskimäärin yli kolmen hehtaarin kokoisia peltolohkoja viljellään Kanta-Hämeessä (3,18 ha) ja Uudellamaalla (3,13 ha).
Peltolohkojen keskikoko ei ole juurikaan muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tuoreimman tutkimustiedon valossa tavoitteellinen lohkokoko, mikä kasvaa vuosi vuodelta maatalouskoneiden kehityksen ja suuruusrationalisoinnin seurauksena, on tällä hetkellä noin kuusi hehtaaria. Tätä pienemmistä lohkoista siis aiheutuu haittaa maatalouselinkeinon harjoittamiselle.
Peltolohkojen keskimääräinen talouskeskusetäisyys on Suomessa 3,28 kilometriä. Pisimpiä, keskimäärin yli 3,5 kilometrin pituisia viljelysmatkoja tehdään Lapissa, Kainuussa, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.
Merkille pantavaa on, että peltolohkojen keskimääräinen talouskeskusetäisyys on kasvanut yli 80 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Tiedetään, että maatalouden rakennekehitys tulee olemaan voimakasta seuraavilla vuosikymmenillä. Tilakoon kasvu tulee keskittymään suurimpiin yksiköihin. Vuodesta 2007 lähtien ovat enää kasvaneet vain yli 75 hehtaarin suuruiset tilat.
Tämä rakennekehitys tulee aiheuttamaan tilusrakenteen pirstoutumista erityisesti talouskeskusetäisyyden osalta. Voidaan arvioida, että vuonna 2020 peltolohkojen keskimääräinen pinta-ala tulee olemaan 2,3 hehtaaria ja keskimääräinen talouskeskusetäisyys jopa 6 kilometriä.
Pirstoutunut tilusrakenne heijastuu ennen kaikkea maatalouden kannattavuuteen. Pieniä peltolohkoja on kallista viljellä, sillä mittakaavaetuja ei päästä pienillä peltolohkoilla hyödyntämään.
Yhtälailla etäällä talouskeskuksesta sijaitsevat peltolohkot kuluttavat turhaan resursseja. Lisääntyvästä kulkemisesta johtuen myös maatalouden ilmastopäästöt tulevat kasvamaan merkittävästi.
Pirstoutunut tilusrakenne nostaa tuotantokustannuksia eniten Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kokonaisuudessaan pirstoutunut tilusrakenne aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 176 miljoonan euron tappion kalliimpien tuotantokustannusten muodossa.
Tulevaisuudessa huonon tilusrakenteen aiheuttamat kustannukset tulevat yhä kalliimmiksi, sillä pirstoutunut tilusrakenne kohdistuu nimenomaan suuriin tiloihin, joissa on suurimmat koneet ja kallein työaika.
Peltolohkojen yhdistämismahdollisuudet ovat Suomessa hyvät. Alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suurehkoja.
Parhaimmat edellytykset tilusjärjestelytoiminnalle ovat Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Myös muista maakunnista löytyy kuntia, joissa edellytykset tilusjärjestelytoiminnalle ovat hyvät.
Kymmenen vuotta sitten arvioitiin, että mikäli tilusjärjestelytoiminnan tuotanto säilyy nykyisellä tasollaan (noin 10 000 hehtaaria vuodessa), saadaan tilusrakenne korjattua noin 75 vuoden kuluessa.
Uusimman tutkimustiedon valossa voidaan arvion todeta olevan liian optimistinen, sillä nykyisellä tuotantovolyymillä tilusrakenne pirstoutuu nopeammin kuin sitä saadaan korjattua.
Suunnan kääntäminen vaatisikin tilusjärjestelyjen tukemismomentin kaksin- tai kolminkertaistamista nykyisestä noin viiden miljoonan euron tasosta.
Näin toimimalla olisi mahdollista saada maassamme jo noin 700 vuotta tehdyt tilusjärjestelyt päätökseen kuluvalla vuosisadalla.
JUHANA HIIRONEN
Kirjoittaja on johtava asiantuntija Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskuksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
