Typpi talteen jätevedestä
MTK:n työryhmä esitti erilaisia toimia lannoitekriisin ratkaisemiseksi.Jätevesilietteissä olevaa typpeä voitaisiin palauttaa maatalouden käyttöön nykyistä paremmin, kertoo Suomalaisten tulevaisuustalo Sitran ja MTK:n kokoama asiantuntijaryhmä.
Typen hyödyntämisen lisäksi työryhmä kartoitti fosforin ja kaliumin talteenottoa ja kierrätystä jätevedestä.
Typpi on sadon kannalta kriittisin ravinne. Kasvit tarvitsevat typpeä kasvunsa ja etenkin valkuaisaineiden muodostamiseen.
”Typen kierrätystä tehostamalla voisimme vähentää riippuvuutta fossiilisella energialla sidotusta mineraalitypestä, vaikka kierrätettävän typen kokonaispotentiaali ja biologisen typen sidonnan lisääminenkään eivät riittäisi kattamaan ruuantuotantomme typpilannoitustarvetta”, asiantuntijaryhmä toteaa.
Tällä hetkellä vain osa typestä saadaan otettua jätevesipuhdistamoille talteen ja hyötykäyttöön. Asiantuntijoiden mukaan talteen saatavan typen osuutta olisi mahdollisuus kasvattaa nopeastikin.
”Jätevedenpuhdistamoilla tehdään hyvää työtä jätevesien puhdistamiseksi ja vesistöjen kuormituksen vähentämiseksi, mutta prosessia ei ole suunniteltu ravinteiden talteenoton ja kierrätyksen näkökulmasta, joiden tarve korostuu nyt kriisitilanteessa”, summaavat tilannetta työryhmän koollekutsuneet johtaja Mari Pantsar Sitrasta ja ympäristöjohtaja Liisa Pietola MTK:sta.
Mädätetyn lietteen kuivauksesta jää typpipitoista nestettä, joka nykyään usein palautetaan jätevedenpuhdistusprosessiin. Mikäli nesteen typpi otettaisiin talteen esimerkiksi ammoniumsulfaattina tai -nitraattina, saataisiin asiantuntijaryhmän mukaan kasveille sopivaa, viljelyn kannalta käyttökelpoista lannoitetta-
Asiantuntijaryhmä korostaa, että tämä vaatisi kuitenkin investointeja talteenoton tekniikoihin. Lisäksi jätevesiliete sisältää ravinteiden lisäksi myös kotitalouksista ja teollisuudesta peräisin olevia haitta-aineita, kuten orgaanisia kemikaaleja ja lääkeaineita. Haitta-aineiden vaikutuksia esimerkiksi peltoekosysteemiin ei tunneta vielä riittävästi.
Maataloudessa tarvittavien lannoitteiden hinta on noussut ja saatavuus vaikeutunut etenkin Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan. Merkittävä osa Suomessa käytetyistä lannoitteista tai niiden raaka-aineista on ollut peräisin Venäjältä. Riippuvuus Venäjästä on ollut suurin typpilannoitteissa.
MTK:n ja Sitran kokoama asiantuntija ryhmä sisälsi edustajia Luonnonvarakeskuksesta (Luke), Suomen ympäristökeskuksesta (SYKE) sekä Vesilaitosyhdistyksestä (VVY).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





