huidunperä Näpit irti kotihoidontuesta
Huidunperällä on näinä päivinä ihmetelty hallitukselta saapunutta viestiä lasten kotihoidontuen karsimisesta. Aikovat tämän kuun lopussa ryhtyä toimiin sen alentamiseksi ja kestoajan lyhentämiseksi. Kotihoidontuki on tarkoitus poistaa 2–3-vuotiailta.
Tieto on herättänyt levottomuutta. Lapsipsykologien mukaan pienimpiä lapsia ei tulisi siirtää ryhmiin. Niin sopii tehdä vasta siinä vaiheessa, kun lapset ehtivät kolmivuotiaiksi.
Lisäksi vaihtoehto eli päiväkodit ovat tätä nykyä viimeistä paikkaa myöten täynnä. On vaikeaa saada hoidettavia niihin. Uusien päiväkotien perustaminen ja henkilöstön palkkaaminen merkitsevät suuria menoeriä verrattuina väitettyihin säästöihin.
Espoossa uuden päivähoitopaikan perustaminen maksaa 45 000–50 000 euroa.
Huidunperällä muistetaan, miten takavuosina käytiin pitkällinen taistelu lasten päivähoitomuodoista eduskuntaa ja lehdistöä myöten. Vasemmisto, etenkin SDP, halusi, että meille perustetaan riittävän suuri ja kattava lasten päivähoitolaitosjärjestelmä. Päivähoitoloita toki oli mutta vähän.
Kun naisten ansiotyöhön osallistuminen alkoi lisääntyä, todettiin, että oli tarvetta järjestelmän laajentamiseen. Esimerkkiä antoi Neuvostoliitto, jossa vallankumouksen yhteydessä oli toteutettu suuri järjestelmä: Uusi valtio tarvitsi paljon työvoimaa. Se saatiin naisista.
Lapset koottiin laitoksiin, jossa heidät hoidettiin ja kasvatettiin samalla uuteen järjestelmään.
Kaikkialla maailmassa toki tunnetaan lasten päivähoitolat. Ne antavat perheen naisille tilaisuuden ansiotyöhön, kodin talouden tason nostoon ja eläketurvaan.
Meillä sitten on ominaista, että kaikki eivät voi käyttää lasten laitoshoitoa hyväksi pitkien välimatkojen ja muiden tekijöiden vuoksi.
Pitkällisen sanallisen taistelun jälkeen, jota käytiin eduskunnassa ja hallituksessa varsinkin keskustan ja SDP:n välillä, saatiin viimein aikaan ratkaisu. Lasten päiväkotihoidosta tuli alle 3-vuotiaille subjektiivinen oikeus, ja kotona hoidettavista samanikäisistä saatiin lasten kotihoidontukea.
Molemmille ryhmille suotiin näin yhteiskunnan tuki vuoden 1990 alusta.
Huidunperällä on kiinnostuneina tutustuttu nykyhallituksen ministereiden, varsinkin naisministereiden, suhtautumiseen perhepoliittisiin hankkeisiin.
Hallituksessamme on 19 ministeriä, joista yhdeksän naisia. Aikanaan oli tapana, että hallitukseen tuli ensin vain yksi, sittemmin kaksi naisministeriä, ja että edellytyksenä oli pitkä eduskuntakokemus.
SDP:n Miina Sillanpää tuli eduskuntaan 19o7 ja ensimmäiseksi naisministeriksi vasta 1929.
Kokoomuksen Kyllikki Pohjala – ensimmäisiä hänkin – tuli eduskuntaan 1931 ja ministeriksi 1962.
Nyt on toisin. Hallituksen 19 ministeristä yhdeksän on nyt naisia. Viisi heistä oli tullut eduskuntaan vasta vuoden 2007 vaaleissa ja kolme vuonna 2003. Naisministereistämme sisäministeri Päivi Räsänen ja kehitysministeri Heidi Hautala edustavat tässä ryhmässä ainoina 90-luvulla eduskuntaan saapuneita.
Viiden lapsen lääkäriäitinä ministeri Räsänen on näinä päivinä toiminut vakaasti myönteisen perhepolitiikkamme puolesta ja esittänyt nykyjärjestelmän säilyttämistä.
Mitä sanoa tämän päivän naisministereistä? Ennen kaikkea he ovat meneviä ja tekeviä uranaisia. Ollaan lapsettomia tai yhden lapsen äitejä kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Erikoista on, että miesministereiden keskuudessa taas kahden lapsen perheet näyttävät kuuluvan asiaan.
Suomi on erityisasemassa useimpiin Pohjoismaihin verrattuna. Ennusteiden mukaan Tanskan ja Suomen väestönkasvu nousee vuoteen 2030 mennessä vain muutaman prosentin. Ruotsin vastaava luku nousee 12 ja Norjan 15 prosenttia. Meillä yli 65-vuotiaitten osuus on nyt 25 prosenttia työikäisten eli 20–64-vuotiaitten määrästä. Vastaava luku on 2030 noussut 50 prosenttiin.
Opetus kuuluukin: hallituksen on aihetta leikkausten asemesta tukea tämän maan myönteistä väestönkehitystä. Ja vanhemmille pitää myös jatkossa antaa vapaus valita perheelle parhaiten sopiva tukiratkaisu lasten puheen ollen. Sen heikentämistä hallitus nyt suunnittelee.
Onkohan niin, että ennen oli politiikassa voimia, joilla oli vahva tieto ja kokemus yhteiskunnan kulloisistakin ongelmista. Toimittiin sen mukaan. Ollaanko sen sijaan nyt kunnioitettavan taitavia teoreetikkoja, mutta kansalaisten ololle ja ongelmille jo etäisenoloisia, Kylä-Huinala tyllinsä mukaan kysyy.
HEIKINTYTÄR
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
