Pulskat lahnat ruokapöytään
Sekä kylmä- että lämminsavustettu lahna sopii moneen makuun. Tukevien kylkiruotojen vuoksi lahna harvemmin ilmestyy ruokapöytään fileoituna. Paremmin se sopii kokonaisena valmistettavaksi.
Lahnan suomut ovat isoja ja irtoavat helposti. Lahnan voi valmistaa perinteisesti hiilloksella, paistaa uunissa tulisesti maustettuna tai lempeillä kasviksilla täytettynä tai kokeilla vanhanaikaista lahnahyytelöä.
Keitetty lahna maistuu erinomaisesti kylmänäkin.
2–3:lle
noin 1 kg:n lahna, puhdistettuna ja suomustettuna
muutama laakerinlehti
1 rkl rypsiöljyä
Maustetahna:
2–3 cm:n pala tuoretta
inkivääriä, hienoksi
raastettuna
2 isoa valkosipulinkynttä, hienonnettuna
(½–1 pieni, tulinen punainen chili, ilman siemeniä ja
hienonnettuna)
1 pieni salottisipuli, hienonnettuna
1 tähtianis, morttelissa
hienonnettuna
noin 1 rkl soijakastiketta
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
Valmista ensin maustetahna: Yhdistä kulhossa inkivääri, valkosipuli, (chili halutessasi), salottisipuli ja tähtianis. Mausta vielä suolalla ja pippurilla ja lisää sen verran soijakastiketta, että seoksesta tulee tahnamaista.
Asettele kala hyvin öljytylle tai paperilla vuoratulle uunipannulle. Viillä terävällä veitsellä kolme tai neljä viiltoa kalan kylkeen. 1–2 sentin syvyiset viillot riittävät, tarkoitus ei ole leikata selkäruotoon asti. Käännä kala ja tee viillot toisellekin kyljelle. Hiero sormillasi maustetahnaa kalan ulko- ja sisäpuolelle, erityisesti viiltoihin.
Pistä laakerinlehtiä viiltoihin ja kalan vatsaonteloon. Ripottele vähän öljyä kalan päälle ja pistä 190-asteiseen uuniin 20–25 minuutiksi.
Tarkista kalan kypsyys työntämällä ohutteräinen veitsi kalan paksuimpaan kohtaan viiltojen väliin. Kalan lihan pitäisi olla valkoista ja irrota selkäruodosta.
Nosta kala tarjolle paistoastiassa ja irrota veitsellä ja haarukalla isoja kalapaloja selkäruodosta. Käännä kala toiselle kyljelle ja irrota paloja siitäkin. Lusikoi pannulta maustelientä palojen päälle.
Tarjoa riisin tai nuudelien sekä vokkivihannesten kanssa. Vihannekset voi maustaa inkiväärillä, valkosipulilla ja soijalla.
4:lle
n. 1 ¼ kg:n lahna
1 l vettä
1 rkl suolaa
5–6 valkopippuria
5–6 maustepippuria
1–2 laakerinlehteä
1 sipuli tai ½ purjoa
1 rkl väkiviinaetikkaa tai
2 rkl valkoviinietikkaa
(tillinvarsia)
Hyytelöliemi:
4–5 dl keitinlientä
2–3 liivatelehteä
Höyste:
tilliä tai ruohosipulia
Suomusta ja perkaa lahna. Leikkaa kala tukevilla keittiösaksilla selkäruotoineen noin 4 sentin levyisiksi paloiksi.
Mittaa vesi kattilaan. Lisää mausteet sekä viipaloitu sipuli tai purjo (ja tillinvarret). Kuumenna vesi kiehuvaksi ja anna sen jälkeen kiehua miedolla lämmöllä kannen alla 5–10 minuuttia.
Upota kalanpalat liemeen ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 8–10 minuuttia. Anna jäähtyä liemessään.
Valuta kalanpalat ja ruodi. Pane pienemmiksi paloitellut kalapalat kulhoon tai vuokaan ja silppua tilliä tai ruohosipulia joukkoon.
Siivilöi keitinliemi ja sekoita sen joukkoon kylmässä vedessä pehmitetyt, kuiviksi puserretut ja kuumaan keitinliemitilkkaan liuotetut liivatteet. Kaada liemi kalanpalojen päälle astiaan. Anna hyytyä kylmässä ½–1 vuorokautta. Kumoa hyytelö tarjolle.
Lahnan keitinliemi hyytyy itsestäänkin ilman liivatteita yleensä hyvin. Jos hyytelö tahdotaan kumota tarjolle, on varminta tanakoittaa sitä liivatelehdillä. Käytä hyytelön koristeena esim. munaviipaleita, herneitä, tomaattia ja tilliä tai ruohosipulia.
1 kookas lahna
karkeata suolaa
voipaperia
ruokaöljyä
sanomalehtipaperia
Suomusta ja perkaa lahna, mutta ole kiduksia poistaessasi varovainen, ettet samalla poista herkullista kitalakea, jota kutsutaan myös kieleksi.
Hiero kala yltäpäältä karkealla suolalla, jota voit käyttää noin ruokalusikallisen kalakiloa kohti.
Kastele iso voipaperipala ja pusertele se liiasta vedestä.
Sivele ohut kerros ruokaöljyä kalalle ja sijoita se voipaperille.
Kääri kala tiiviiseen kaksinkertaiseen voipaperipakettiin ja tämä moninkertaiseen sanomalehteen.
Sijoita paketti hiillokselle ja anna sen hiljalleen hiillostua. Paksu, tiiviisti paketoitu sanomalehtipaperi kytee hiljakseen ja samalla kala kypsyy sen sisällä.
Kun sanomalehtipaperi on hiillostunut ja on kulunut 25–30 minuuttia, kalan pitäisi olla valmis.
Ota hiillostunut kalapaketti pois uunin hiillokselta tai grillihiilien päältä, avaa kääreet ja kaiva esiin herkulliseksi hautunut kala. Tarjoa heti.
Kalapaketin kanssa sopivat tarjottavaksi salaatit, uudet punajuuret ja tuore kurkku.
Voit kypsentää perunat ja juurekset toisessa paketissa hiilloksella kalan tavoin. Paloittele tällöin juurekset pieniksi ja voitele kaikki kasvikset voisulalla tai öljyllä.
4:lle
n. 1 ½ kilon lahna
2 tl suolaa
sitruunamehua
valko- tai mustapippuria
voita
soijakastiketta
1 dl vesikermaseosta
Täyte:
1 pienehkö purjo
nippu persiljaa
sitruunamehua
pari voinokaretta
Suomusta ja perkaa lahna. Poista kidukset, mutta jätä pää ja herkullinen kitalaki paikoilleen.
Hiero lahna sisä- ja ulkopuolelta suolalla ja anna sen seistä noin puoli tuntia. Mausta sen jälkeen pippurilla ja sitruunamehulla.
Leikkaa purjo ohuiksi suikaleiksi ja silppua persilja. Täytä lahnan vatsa purjopersiljaseoksella, purista päälle sitruunamehua ja lisää pari voinokaretta. Sulje vatsa ompelemalla tai kiinnitä hammastikuilla. Nosta lahna voidellulle uunipannulle. Sivele lahna voisulalla.
Paista lahnaa 200 asteessa uunissa noin 30 minuuttia. Lisää paistamisen loppupuolella pannulle soijalla maustettu vesikermaseos. Valele sillä kalaa muutama kerta paistamisen aikana.
Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita ja tomaattisalaattia. Lahnan voi paistaa myös ilman täytettä.
MARIA KING
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
