Matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin viime vuonna ennätysmäärä – joulukuussa huippulukemat
Pandemiaa edeltävä taso yöpymisten määrässä ylitettiin nyt ensimmäisen kerran.
Pandemiaa edeltävä taso ylitettiin nyt ensimmäisen kerran. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaSuomen majoitusliikkeissä kirjattiin viime vuoden aikana 23,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä on uusi ennätys. Luku selviää Tilastokeskuksen majoitustilastosta. Pandemiaa edeltävä taso ylitettiin nyt ensimmäisen kerran.
Joulukuussa kirjattiin yli 1,9 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä on suurin koskaan talvikuukausina tilastoitu luku.
Lisäksi ulkomaisten yöpymisten määrä ylitti joulukuussa ensimmäistä kertaa kotimaisten yöpymisten määrän.
Kansainvälinen matkailu keskittyy Suomessa Lappiin ja Uudellemaalle. Molemmilla alueilla ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin joulukuussa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


