Valtra tekee kymmenenbiokaasutraktorin sarjan
Biokaasutraktorille on kysyntää etenkin Ruotsissa, mutta traktoria halutaan testata vielä. Nollasarja tehdään kesällä, toteaa biokaasutraktorin kehittämisessä mukana oleva toimitusjohtaja Tapio Riipinen Afconilta. Veikko Niittymaa Kuva: Viestilehtien arkistoSUOLAHTI (MT)
Valtra esitteli pikku-uutuuksiaan torstaina Suolahden tehtaalla. Pieniä siksi, että tuotehallintajohtaja Pekka Ingalsuo linjasi ne pieniksi verrattuna siihen, mitä on tulossa seuraavien viiden vuoden aikana. Kyse ei silloin ole pelkistä moottorien päivityksistä päästövaatimuksiin, vaan paljosta muusta.
Neljällä pyörällä ne sentään kulkevat?
”Ainakin melkein”, Ingalsuo vastaa kysymykseen, mitä uutuuksia voi odottaa.
Myös tehdas aiotaan uudistaa. Kokoonpanolinjan loppupää uudistettiin perusteellisesti runsas vuosi sitten ja nyt tehdään samoin linjan alkupäälle.
Valtra investoi lähivuosina traktoreihin ja tuotantoon enemmän kuin koskaan ennen, Ingalsuo toteaa.
Toimitusjohtaja Tapio Riipinen Afconilta nojaa uutuuttaan kiiltävään Valtran traktoriin. Päällisin puolin traktori näyttää tavalliselta. Vain ohjaamon etunurkkaan asennettu iso musta laatikko paljastaa, ettei ihan tavallisesta traktorista ole kyse.
Muovilevyjen alla on kolme biokaasusäiliötä, joihin sopii 35 litraa dieseliä vastaava määrä biokaasua. Vaihtelevassa ajossa kaasua riittää noin viiden tunnin ajoihin, Riipinen sanoo. Kaasun loppuminen ei haittaa, sillä traktori kulkee pelkällä dieselillä.
Riipinen on ollut mukaan kehittämässä Valtran biokaasukonseptia, jollaista kilpailijat eivät tiettävästi kehitä.
Prototyyppi on jo liikkeellä ja tämän vuoden aikana on tarkoitus tehdä kymmenen koneen sarja. Suomeen jää yksi traktori ja esittelykoneita menee myös Ruotsiin, Hollantiin ja Saksaan.
Ruotsiin menee useampikin kone. Kaksi traktoria menee Ruotsin maatalousministeriön käynnistämään Meka-hankkeeseen, jossa etsitään keinoja biokaasun käyttämiseksi maatalouskoneissa.
Valtra on kehittänyt kahdella polttoaineella toimivaa dual fuel -traktoria vuosia. Tavalliseen traktoriin on lisätty biokaasun syöttölaitteisto, joka annostelee biokaasua jokaisen sylinterin imuilmaan. Ilman dieseliä ei pärjätä, sillä diesel sytyttää polttoaineseoksen.
Riipisen mukaan biokaasutraktorin yleistymiseen on vielä matkaa. Biokaasun tai maakaasun jakeluverkko puuttuu. Lisäksi biokaasun puhdistaminen ja jalostaminen vaatii isoja investointeja. Yksittäisen tilan ratkaisua biokaasun tuottamisesta tuskin saadaan, sillä puhdistuslaitteisto maksaa 300 000 euroa.
Valtiovaltakin voi kiinnostua, jos biokaasu alkaa korvata dieseliä. Biokaasutraktorin polttoainekulut ovat 10–40 prosenttia edullisemmat kuin tavallisella traktorilla. Suurin etu saadaan, jos kaasulla korvataan dieseliä. Hyöty jää pieneksi, jos tankissa on lievästi verotettua moottoripolttoöljyä.
Valtra otti vuoden vaihteessa käyttöön Unlimitediksi ristimänsä lisävarusteiden tehdasasennuksen. Kun suuri osa lisävarusteista on tähän saakka asennettu kenttäoloissa jälkikäteen, Valtra siirtää varustelua tehtaalle. Linjalta tuleva traktori viedään viereiseen halliin varusteltavaksi.
Kokoonpanolinjalla pystytään asentamaan osa lisävarusteista kuten etukuormaimet, mutta suurin osa asennuksista tehdään jälkikäteen, toteaa projektipäällikkö Petri Loukiala Valtralta.
Verstaassa pystytään asentamaan melkein mitä vain. Hiljan tehtaalle soitti isäntä, jonka koira oli loukannut jalkansa hypätessään ohjaamosta. Tassu kiilautui ripojen väliin. Sopivat askelmat löytyivät vanhasta traktorimallista, Loukiala kertoo.
Räätälöintiverstas on osa traktoritehdasta. Haluttu varustelu tilataan traktorimyyjältä kaupan yhteydessä.
Hinnastossa on pitkä lista lisävarusteita valvontakameroista alaterään ja automaattiseen palonsammutukseen, ja muitakin voidaan asentaa. Etuna on, että tehtaalle jää tieto varusteista, mistä on apua, kun koneeseen tilataan myöhemmin varaosia, Loukiala sanoo.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
