KPO ja PKO osuuskauppojen kärjessä jo neljättä vuotta
Suomen 20 osuuskaupasta parhaimpia liiketoiminnan kasvattajia ovat olleet jo viimeiset neljä vuotta KPO Keski-Pohjanmaalta ja PKO Pohjois-Karjalasta. Kahden kärki jätti muut osuuskaupat kauas taakseen.
Osuuskaupoista liiketoimintaansa kasvattivat eniten Keski-Pohjanmaan KPO ja Pohjois-Karjalan PKO. Kuva: Jaana KankaanpääOsuustoiminta-lehden osuuskauppavertailussa parhaiten pärjäsi viime vuoden tuloksilla KPO, joka pärjäsi kiitettävästi kaikilla osa-alueilla liiketoiminnan kasvattamisessa. KPO on ollut kahden parhaan osuuskaupan joukossa jo neljä vuotta peräkkäin.
Niukasti, vain yhden pisteen päähän, hopealle jäi PKO, joka piti kärkipaikkaa neljä vuotta putkeen ja on nyt kahden parhaan joukossa jo kuudetta vuotta peräkkäin.
Kolmanneksi tällä kertaa nousi Eekoo Etelä-Karjalasta. Neljännestä sijasta käytiinkin tiukempi kamppailu kun tasapisteisiin päätyivät Hämeenmaa, Keula ja PeeÄssä.
Osuuskauppavertailussa kaupat arvioidaan viidellä liiketoiminnan mittarilla: liikevaihdon ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, liikeylijäämä suhteessa taseen keskiarvoon ja liikevaihtoon sekä kaupan omavaraisuus.
Osuuskauppa sai pisteitä joka osa-alueesta sen mukaan, kuinka hyvin se oli pärjännyt muiden osuuskauppojen joukossa. Parhaaseen kymmenykseen eli kahden parhaan joukkoon pääsystä sai 10 pistettä, toiseksi parhaaseen kymmenykseen sijoittumisesta yhdeksän pistettä ja niin edelleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
