Venäjä iski voimalla Ukrainaan joulupäivän aamuna
Ukrainan mukaan Venäjä on tehnyt joulupäivän aamuna massiivisia iskuja, jotka ovat vaurioittaneet Ukrainan energiaverkostoa. Iskuissa on heidän mukaansa myös kuollut ainakin yksi ihminen ja useita ihmisiä on loukkaantunut.
Venäjä on tehnyt ohjusiskun Harkovaan jouluyönä. Kuva muutama päivä aiemmin Venäjän Harkovaan tekemän lennokki.iskun jälkeen. LEHTIKUVA/AFP.Presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä ampui jouluaamuna Ukrainaan yhteensä yli 70 ohjusta ja sata lennokkia iskuissaan maan energiainfrastruktuuriin. Hän tuomitsi hyökkäyksen ja kutsui iskuja "epäinhimillisiksi".
”(Venäjän presidentti Vladimir) Putin valitsi ajankohdaksi tahallaan joulun. Mikä voisi olla epäinhimillisempää?” hän sanoi.
Ukrainalaismedian mukaan rankimmin iskut kohdistuivat Ukrainan koillisosassa sijaitsevaan Harkovan kaupunkiin, noin 30 kilometrin päässä Venäjän rajasta.
Räjähdyksiä kuultiin Kyiv Independent -lehden mukaan Harkovan lisäksi ainakin Dniprossa, Krementshukissa, Kryvyi Rihissä sekä Ukrainan länsiosassa Ivano-Frankivskissä.
Ukrainan ilmavoimien mukaan ainakin osa jouluaamun iskuista tehtiin Mustaltamereltä, josta Venäjä laukaisi risteilyohjuksia.
Hyökkäys aiheutti tulipaloja sekä vaurioita siviili-infrastruktuurille.
Aiemmin aamulla Harkovan pormestari kertoi kaupunkiin tehdyn suuren ohjushyökkäyksen. Kaupungissa kuultiin useita räjähdyksiä, ja ballististen ohjusten havaittiin lähestyvän kohti kaupunkia.
Myös Dnipropetrovskin alueen kuvernööri Serhi Lysak kehotti asukkaita pysyttelemään suojissa kunnes ilmahälytys oli ohi.
”Vihollinen yrittää tuhota alueen sähköjärjestelmän”, hän kirjoitti Telegram-viestissään.
Hän kertoi jouluaattona ainakin yhden 43-vuotiaan miehen kuolleen ja 17 ihmisen loukkaantuneen Venäjän iskuissa alueelle.
Telegram-viestissään ministeri kertoi Ukrainan kantaverkkoyhtiön ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin sähkönkulutuksen rajoittamiseksi suojellakseen maan energiaverkostoa.
Useat Ukrainan kaupungit määräsivätkin iskun myötä sähkökatkoksia, kertoo Kyiv Independent. Harkovan alueen kuvernööri Oleh Synjehubov kertoi lehden mukaan, että hyökkäys aiheutti tulipaloja sekä vaurioita siviili-infrastruktuurille. Hän laski kaupunkiin kohdistuneen ainakin seitsemän iskua, joissa myös ihmisiä loukkaantui.
Marraskuun aikana Venäjä ampui melkein 200 ohjusta ja lennokkia Ukrainan energiaverkostoon.
Harkovan pormestari Ihor Terehovin mukaan kaupunki oli pystyttänyt joulukoristeita ja valoja ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.
Tämä talvi onkin ollut ukrainalaisille vaikein sitten sodan alkamisen. Marraskuun aikana Venäjä ampui melkein 200 ohjusta ja lennokkia Ukrainan energiaverkostoon.
Iskut ovat kiihtyneet osapuolten yrittäessä vahvistaa neuvotteluasemiaan ennen Yhdysvalloissa presidentinvaalit voittaneen Donald Trumpin virkaan astumista tammikuussa.
Ukraina on toistuvasti pyytänyt liittolaisiltaan tehokkaampia ilmapuolustusjärjestelmiä torjumaan Venäjän iskuja jo aiemmissa iskuissa vaurioituneeseen sähköjärjestelmään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



