Öljyjalosteiden vienti veti kokonaisviennin neljän prosentin nousuun helmikuussa
Ulkomaankaupan vuosia jatkunut taantuma näyttäisi lopulta hellittävän.Suomen tavaraviennin arvo oli helmikuussa 4,3 miljardia euroa eli neljä prosenttia enemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Tuonti kasvoi kuusi prosenttia vuoden takaisesta 4,6 miljardiin euroon, kertoo Tulli.
Kauppatase oli helmikuussa 280 miljoonaa euroa alijäämäinen. Viime vuoden helmikuussa kauppatase oli 185 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Eri tavararyhmistä jyrkimmässä kasvussa helmikuussa oli öljyjalosteiden vienti. Myös muiden kemianteollisuuden tuotteiden ja metallien vientiin kirjattiin nousua. Metsäteollisuuden tuotteiden vienti sen sijaan laski hieman.
Teollisuuden koneiden ja laitteiden vienti oli lähes viime vuoden tasolla, mutta sähköteknisten koneiden ja laitteiden vienti heikkeni.
Vienti Venäjälle kasvoi selvästi vuoden takaisesta. Samoin myös tuonti Venäjältä nousi selvästi edellisvuodesta.
Tilastotiedot ovat linjassa muun muassa PTT:n parin viikon takaisen arvion kanssa, että Suomi on päässyt muiden teollisuusmaiden vauhtiin talouden kasvussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

