Laskentoja
Maanantain lehtemme päivän kysymys koski sikojen laskentoja. Possuluvun ilmoitus kolme kertaa vuodessa ei riitä.
Yli puolentuhatta tuottajaa saa raportoida sikansa neljännenkin kerran sen seitsemällä tavalla sortteeraten.
Jos oli kysymys hyvä, niin vastaus nosti minussa kiukun, tällainen lääninärtyjä kun satun ajukopan rakenteeltani olemaan.
Jospa vastaaja olisikin sanonut, että hyvänen aika, on tämä pielessä, kyllä kerta vuoteen täytyy riittää! Ihmisetkin lasketaan vain kerran vuoteen.
Vaan eri oli vastauksen sävy. Turvaisaa on nojata paksuun EU-byrokratian muuriin. Se on lähtöolettama ja lähtökohta, kun viraston kello raksuttaa verkkaan kohti aamupäivän apehetkeä. Vuonna 2014 kuului olevan uutta luvassa.
Sikojen laskenta oli mielestäni Suomessa viimeksi kunnossa 67 vuotta sitten toukokuun 17. päivänä, kun Tohlosen Urpo laski sikansa ulos vankasta, hirsiseinäisestä läävästä kurakylpyyn ja aurinkoon.
Pääsen edellä olevan avulla populistin kirjoihin. Siellä riittää kavereita, sillä perin herkästi ääntään EU-moitteisiin nostava arvostelija sinne joutuu.
Turhiin tilastointeihin väsynyttä viljelijää ei isosti lohduta, että esimerkiksi päiväkodeissa henkilökunnalta kuluu pitkät ajat tietokoneella erilaisiin kyselyihin vastaten. Se aika on pois lapsiltamme eli tulevaisuudeltamme.
Luulin metsävirastossa värkkäillessäni, että tämä on nyt se byrokratian huippu – tai perverssiyden, virkamies sekaantuu papereihinsa.
Vilun väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, kun 1.8.1974 Uudenmaan-Hämeen piirimetsälautakunnan konttoripäällikkö pysähtyi kirkastus ilmeessään oviaukolla, näytti ammattiylpeästi sisään ja lausui: ”Tämä on meidän lomakehuone.”
Tietoa koottiin liki kaikesta, työajan jakautuminen piti kertoa neljäsosapäivän tarkkuudella.
Tiedot lähtivät Tapioon ja sieltä silloisen Metsähallituksen yksityismetsäin osastolle.
Taitoni ja malttini lomakkeiden täytössä oli roskaluokkaa. Kerran oli taas aika lähettää Tapioon yhteenveto töistä ja värkkäilyistä. Olin puhelimessa, kun konttoripäällikkö kysyi minulta taimikoiden tarkastusteni määrää.
Toistuvaan kyselyyn suhahdin: ”500 hehtaaria.” Siellä ne numerot roikkuvat yhä Tapion vuosikirjassa. Kaikki muut maan yli puolensataa alueherraa olivat pistäneet viivan tuohon kolunkiin.
Korealta minusta näytti viisisataseni viivojen rytmin rikkojana. Eikä valehtelusta tullut syytettä, eli numeroiden hautuumaalla ei vieraile kukaan.
Sinne mahtuu tavaraa, ei tarvitse haudata sikamäärää vanhan sikamäärän päälle.
Olisihan tuo koko autuaallista, jos tilastot täyttyisivät ja tiedustelujen ja kyselyiden lähettäjät joutuisivat varomaan ylivuotoja kuin piika kirnullansa.
Tehollista työaikaa tärväytyy byrokratiaan. Mielestäni etenemme kohti kirjailija George Orwellin kuvaamaa tarkkailuyhteiskuntaa.
Hänen kirjansa syntyi aikana, jolloin Urpo Tohlonen kasvatti sikoja. Teos ”Vuonna 1984” esitti muun muassa termit ”uuskieli” ja ”ajatusrikos”.
Jokaisen virkamiehen ja poliitikon, EU:n ja Suomen, tulisi lukea ja tenttiä Orwellin kirja.
juha.aaltoila@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
