Ennen oli kaikki paremmin
Aina on ollut ihmisiä, joiden mielestä ennen kaikki oli paremmin. Kesät hehkuivat lämpöä, autot olivat autoja ja Kekkonen tiesi, mitä tehdään.
Kirjailija Tuomas Kyrö on osunut mielensäpahoittajalla todelliseen kultasuoneen, sillä sellainen asuu meidän jokaisen sisällä. Ja iän myötä muistot sen kun kultautuvat.
Mielensäpahoittajat ovat kuitenkin väärässä. Harva asia oli oikeasti ennen paremmin. Jopa suuri osa kesistä oli nykyisiä kylmempiä. Autoista puhumattakaan. Ne olivat alkeellisia ja turvattomia.
Turha on haikailla edes vapaiden nopeuksien perään. Silloisella autokalustolla niistä ei ollut hyötyä. Jos joku yritti, jälki muuttui nopeasti rumaksi.
Eikä presidentti Kekkosen aikaakaan kannata haikailla takaisin. Silloin maailma tosin oli yksinkertaisempi kuin nykyään, mutta ulkopolitiikan kovat reunaehdot puristivat ilman pois myös sisäpolitiikasta.
Kovin köyhää oli elämä 80-luvun kynnykselle asti. Suomen hyvinvointi rakennettiin niin ankaralla työllä, ettei sitä nykypolvet ymmärrä. Ikävä sitä ei tule.
Vaikka lähes kaikki asiat ovat nyt oikeasti paremmin kuin ennen, jotain hyvää on silti hukattu matkan varrella.
Kekkonen oli oikeassa vaatiessaan vaurastumiseen malttia. Hyvinvointia ei rakennettu päivässä ja sen edellytyksenä oli kansallinen yksimielisyys tavoitteista.
Nyt tuollaiset suuret näyt puuttuvat. Kaikki halutaan heti ja itselle tai ainakin omalle firmalle.
Äärimmilleen viety ahneus johtaa typeriin päätöksiin. Kemijärvelle aikanaan leipää tuomaan suurin uhrauksin rakennettu, hyvin pidetty ja kannattava sellutehdas lakkautetaan, koska yhtiö saa vielä suuremmat voitot Etelä-Amerikasta.
Nokiaa pidettiin liian pitkään sampona, joka takoi rikkauksia tyhjästä. Nyt sen varaan rakennetut riemuvuodet ovat ohitse.
Saa nähdä, miten kauppatase saadaan takaisin tasapainoon, kun perusteollisuus on päästetty näivettymään. Vientiponnisteluja vaikeuttaa rikkidirektiivistä tuleva kipeä isku omaan nilkkaan.
Sen periaatteet hyväksynyt hallitus ei taatusti tiennyt mitä teki. Nykyinen taas sanoo, ettei mitään ole enää tehtävissä.
Siltä osin poliittista vastuuta ei kanna kukaan. Mutta sehän ei ole uutta. Ja siitä voi hyvällä syyllä pahoittaa mielensä.
Jos oikein tarkkaan katsotaan, vanhassa tekniikassakin oli puolensa. Siksi kaikkien vanhojen koneiden kimpussa riittää harrastajia.
Kyse ei ole siitä, että kukaan oikeasti haluaisi käyttää vanhoja moottorisahoja, traktoreita tai autoja. Ne ovat muuttuneet harrastevempaimiksi, mihin ne soveltuvat oivallisesti.
Niiden valttina on yksinkertainen ja hallittavissa oleva tekniikka. Vanhaa autoa ei tarvitse ajaa lampunvaihdon takia merkkihuoltoon nollattavaksi.
Sen suurempaa järkeä en vanhojen rassien rustaamiseen keksi.
Ja siksi suuntaan itsekin pojan kanssa töiden jälkeen autotallille. Työnnämme sieltä ulos vuoden 1971 Opel Commodoren, joka tarvitsee uuden bensapumpun, startin ja jarrut ja varmaan paljon muutakin.
En tiedä, saammeko sitä koskaan kulkemaan, mutta sen kanssa touhutessa voi silti uskotella, että ainakin jotkut asiat olivat ennen oikeasti paremmin ja kauniimmin.
jarmo.palokallio@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
