vierasyliö Puusta bioon, ruuhkista väljyyteen

Metropoliajattelu eli suomalaisten sullominen 4–5 kaupunkikeskukseen on muotia yhteiskuntasuunnittelusta käytävässä keskustelussa. Joidenkin mielestä Kehä kolmosen ulkopuolelle ei työpaikkoja synny, ja kun tahtotila puuttuu, näin tapahtuukin.

Helsingin Kauppakamarin arvion mukaan pääkaupungin metropolialueelle muutti viime vuonna 19 000 uutta asukasta,

kun uusia asuntoja valmistui

11 000. Tungos vain kasvaa, vuonna 2050 Helsingissä arvioidaan asuvan 760 000 ihmistä. Koko Helsingin alueen asukasmäärä on kasvamassa 1,88

miljoonaan.

Jo nyt keskittymän kustannustaso pakottaa maisterit ja insinöörit toimeentulotukijonoon, kun syrjäytyneitä

nuoria keskitetään Töölön asuntoloihin.

Helsingin menoväylät täyttyvät tulevaisuudessakin kesäperjantaisin, kun joka kolmas seudulla asuva suomalainen pyrkii pariksi päiväksi savolaisen maaseudun rauhaan.

Suomessa tämä maailmanlaajuinen keskittymistrendi ei ole kuitenkaan kohtalon sanelema.

Pinta-alaltaan laajassa Suomessa on luotava määrätietoisemmin työtä raaka-aineresurssien keskelle. Luontevimmin työtä syntyy investoinneilla jo olemassa olevan raaka-aineen, ”vihreän kultamme”, metsän ja puun ympärille. Siihen investoinnit helpottaisivat myös Helsingin paineita.

Puuta riittää. Suomen puuvarat ovat kahden miljardin kuution luokkaa. Metsä kasvaa vuosittain 100 miljoonaa kuutiota eli 90 päivän kasvukaudella yli miljoona mottia päivässä.

Puun hyödyntämisessä yksi ongelmista logistiikan kannalta

on omistukseltaan hajallaan olevat metsät, suurimpienkin yhtiöiden ja valtion metsät ovat pieniä Ruotsin metsäalueiden rinnalla.

Osasyy on metsäyrityksissä, joiden puunhankintapolitiikka on jatkuvasti metsänomistajien hampaissa.

Oma ryhmänsä muodostaa kaupunkilaiset. Helsingin keskustassakin on satoja metsänomistajia, jotka eivät ole koskaan edes nähneet saati hoitaneet metsäänsä. Onko ihme, että vuotuisesta puun kasvusta 40 prosenttia jää metsiin.

Olennaista olisi hyödyntää tätä uusiutuvaa aarrettamme lisäämällä sen jalostusarvoa kotimaassa.

Ratkaisun tähän tarjoaa biotalous. Siihen panostamalla voimme säilyttää luonnonvarojemme arvonlisän Suomessa. Asumisen keskittymisen vastapainona biotalous johtaa luontevalla tavalla tasaisempaan alueelliseen kehitykseen, kun työpaikat ja koti ovat raaka-

aineiden lähellä.

Rohkaisevia esimerkkejä löytyy.

Lappeenrannassa otettiin syyskuussa käyttöön UPM:n biodieseltehdas, jossa valmistetaan mäntyöljystä 100 000 litraa dieselpolttoainetta vuorokaudessa. Tämä kasvihuonepäästöjä vähentävä innovaatio on osoittanut toimivuutensa käytännön kokeissa.

Tätä kehitystä uhkaa EU uudella ilmasto- ja energiasuunnitelmallaan. Siitä on poistettu biopolttoaineiden kymmenesosan osuus liikenteen polttoainetavoitteista vuoteen 2020 mennessä, koska sen pelätään syövän liian suuren palan

ruuantuotannon raaka-aineista.

Pelko tuntuu ylimitoitetulta. Pelkästään metsään nyt mätänevän 40 miljoonan puukuution ja muiden jätteiden tehokkaammalla talteenotolla valmistuu tarvittava määrä biodieseliä

autoilijoiden käyttöön.

Liikenteessä UPM ratkoo myös suurten rekkojen paino-ongelmaa kehittämänsä ultrakevyen vanerin avulla. Sitä on jo testattu menestyksekkäästi itävaltalaisten keveiden perävaunujen kalustossa. Turvallisuudesta tinkimättä uusi kehitetty perävaunu painaa 4 800 kiloa eli kolmanneksen perinteistä vaunua vähemmän.

Päästöt ja kustannukset vähenevät.

Mikkelin innovaatio- ja

teknologiakeskuksen lokakuussa käynnistämässä biohiili

tehtaassa valmistetaan eloperäisestä massasta kuivatislauksella ympäristöystävällistä ja samalla lämpötehokasta hiiltä.

Tämä biohiili korvaa lämmön

ja sähkön tuotannossa kivihiilen. Esimerkiksi Helsingin Energia tarvitsee vuosittain puoli miljoonaa tonnia polttoainetta, johon vähäpäästöinen biohiili sopii hyvin.

Siirtyminen perinteisestä puunjalostuksesta nanosellukuituihin mullistaa puuraaka-aineen käytön: muun muassa autot, ruoka, näytöt, valot,

aurinkokennot, läpinäkyvät ja joustavat kalvot, kosmetiikka terveydenhoitotuotteet ovat

pian käytössämme kaupallisina tuotteina.

Mikrofibrilloidun selluloosan

avulla voidaan valmistaa pitkään säilyviä, vähärasvaisia vispikermoja tai pakastettuja kermavaahtoja. Vain mielikuvitus on rajana uusille sovellutuksille.

Konkreettisia investointisuunnitelmia alalla on menossa

1,5 miljardin verran. Niistä

mittavin on Metsä Groupin

Äänekoskelle suunnittelema miljardin euron biojalostamo. Sen rakentamisen on määrä

alkaa muutaman kuukauden kuluttua, jos rahoitus toteutuu.

Tämä kaikki edellyttää rohkeita panostuksia sekä Euroopassa että kansallisesti Suomessa.

Biotalousstrategian tavoite on 100 000 uutta työpaikkaa kymmenessä vuodessa. Siitä syntyvä

100 miljardin vuotuinen tuotos

tukee myös elinvoimaisen maaseudun ylläpitoa, joka on kansallisen strategiamme peruskiviä.

Viime ajat ovat osoittaneet, että maan asuttuna pitäminen on pelkästään alueemme

puolustuksen kannalta tärkeää.

Tähän yleiskuvaan sopii huonosti Alexander Stubbin hallituksen suunnittelemat Tekesin tutkimusrahoituksen leikkaukset metsä-alan kehittämisen osalta. Niistä on luovuttava ja samalla huolehdittava siitä, että Suomi saa osuutensa

EU:n Horisontti 2020 -biotalouden tutkimusohjelman

4,7 miljardin rahoituksesta.

Uusien elinkeinohaarojen menestyksekkäästä esiinmarssista huolimatta on syytä muistaa, että Suomi elää tulevaisuudestakin merkittävältä osin metsästä. Eikä pelkästään talouden kannalta, vaan myös henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä.

”Suomi hengittää metsää” kirjoitti Johanna Sinisalo (HS 13.10) toteamalla ”Liikunta raikkaassa ilmassa, hälyttömässä äänimaisemassa ja

usein myös viestintävälineiden ulottumattomissa lieventää stressiä, alentaa verenpainetta ja edistää keskittymistä”.

ARI VALJAKKA

Kirjoittaja on entinen päätoimittaja.

Keskittymistrendi ei ole

kohtalon sanelema.

Avaa artikkelin PDF