Rautahevosten lepokoti
Haapamäen Museoveturiyhdistyksen rahastonhoitaja Mauri Lagerstedt käy Haapamäellä talkootöissä. ”Nyt on tavaravaunun maalaus menossa.” Ville-Petteri Määttä Kuva: Viestilehtien arkistoKEURUU (MT)
”Tämä on aika rautapitoinen alue. Täällä on noin kolme miljoonaa kiloa rautaa”, tuumaa isäntä Martti Vainio kaartaessaan portista ratapihalle. Kulman takaa paljastuu, että rauta on taottu 30 höyryveturiksi.
Kaikilla Haapamäen höyryveturipuiston vetureilla on tarina. Osa on osallistunut merkittäviin historian tapahtumiin.
Yhdellä veturilla vietiin Suomen ensimmäinen sotakorvauslasti Venäjälle. Toinen on rakennettu vuonna 1904, ja arkkiatri Arvo Ylppö pelasti sen Savosta 1960-luvulla Lastenlinnan pihalle leikkipuistoon.
Vainion isännöimä puisto ja aidan takana oleva museoveturiyhdistys ovatkin yhdessä merkittävä junahistorian keskittymä Suomessa.
Haapamäelle on kerätty noin puolet Suomessa olevista höyryvetureista. Niitä on vielä jäljellä satakunta.
Tuo on varmaankin Ukko-Pekka, ainakin veturin muoto näyttää tutulta.
Vainio kuitenkin korjaa, että kyseessä on Risto. Se on kuin Ukko-Pekka, mutta suunniteltu vetämään tavarajunaa.
”Voimansiirto on täysin erilainen. Lisäksi Ristossa on neljä paria 160-senttisiä pyöriä ja Ukko-Pekassa kolme paria 190-senttisiä. Ukko-Pekalla sai ajaa 110 kilometriä tunnissa, mutta sen sai kulkemaan 160 kilometriä tunnissa. Näin ovat vanhat kuljettajat kertoneet.”
Tontilla on kahdeksan Ristoa ja seitsemän Ukko-Pekkaa.
”Niitä on liikaakin.”
Yksi vetureista on halkaistu. Siitä näkee, miten monimutkainen höyrypannu on.
”Siellä on kilometri tuli- ja vesiputkea. Jokaisen päässä on hitsaussauma, joka pitäisi saada kestämään painetta. Siksi näitä ei saa kunnostettua helposti”, Vainio selittää.
Naapuri Haapamäen Museoveturiyhdistys tietää, miten vaikeaa hitsaaminen on. He kunnostavat Risto-veturia.
”Kattilan kanssa tehdään töitä. Painetta on yritetty nostaa, mutta aina joku paikka pettää. Ei oikein tiedetä, paljonko työtä on jäljellä. Paljon”, yhdistyksen rahastonhoitaja Mauri Lagerstedt kertoo.
Yhdistyksellä on ratapihan veturitalleilla paja, jossa höyryvetureita nakutellaan kuntoon.
Vainio yrittää pitää omia vetureita ulkopuolelta kunnossa. Seuraavaksi hän maalaa vuonna 1917 rakennetut veturit.
”Niiden ympärillä voisi pitää Suomen satavuotisjuhlia.”
Pihalla on yksi venäläinenkin veturi.
”Venäläinen valtuuskunta oli Keuruulla vierailulla, ja illalla tuli puhetta, että tänne tarvittaisiin yksi venäläinen veturi.”
Veturista sovittiin, mutta venäläiset halusivat vastalahjan.
”He halusivat vaihdossa yhden uuden Ladan. Yksi nolla voitettiin se ottelu”, Vainio veistelee.
”Tämä Ukko-Pekka oli osallisena Kuurilan junaturmassa”, Vainio sanoo ja näyttää veturia.
Turma on Suomen rauhan ajan kaikkien aikojen pahin. Siinä kuoli 26 henkeä vuonna 1957.
”Junat ohjattiin vahingossa samalle raiteelle. Tiedettiin, että onnettomuus on tulossa, mutta sitä ei voitu estää”.
Siihen aikaan veturinkuljettajiin ei saatu yhteyttä. Radan varren taloissa oli kuitenkin puhelimia ja rouvat heiluttivat lakanoita merkiksi vaarasta.
”Kuljettajat eivät ymmärtäneet ja vilkuttivat takaisin”, Vainio kertoo tarinaa.
Diesel- ja höyryveturit osuivat nokat vastakkain.
Kaikki höyryveturit eivät kuitenkaan lepää, sillä museoveturiyhdistys järjestää ajeluja.
”Lämmittäminen pitää aloittaa edellisenä päivänä. Hissukseen pitää nostaa painetta, jotta ei tule isoja lämpöjännityksiä kattilaan”, Lagerstedt sanoo.
Höyryvetureiden aikakausi kesti yllättävän pitkään. Niitä oli käytössä vielä 1970-luvulla.
Museoveturiyhdistys kerää myös uudempaa kalustoa. Talleissa on hieno kokoelma dieselvetureita.
Yhdessä pilttuussa makaa aivan järkyttävän suuri veturi. Se on suurin Suomessa valmistettu veturi DR-12, lempinimeltään Huru.
”Moottorin iskutilavuus on 182,4 litraa ja sylintereitä on 16. Tehoa on vajaa 2 000 hevosvoimaa”, Lagerstedt luettelee.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
