”Karjalaisuus – ja Eeva” olivat Ahtisaaren sanoin hänen luontevien kohtaamistensa salaisuus, kertoi siunauspuheen pitänyt emerituspiispa Huovinen

Emerituspiispa Eero Huovinen kuvasi Ahtisaarta sekä realistiksi että optimistiksi.  Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Presidentti Martti Ahtisaari ei paennut muodollisen arvovallan eikä aseman taakse, vaan osasi tulla lähelle ja etsiä yhteyttä. Näin sanoi emerituspiispa Eero Huovinen presidentti Ahtisaaren siunauspuheessa.

"Kotimaan matkat eivät olleet esiintymismatkoja, vaan kohtaamismatkoja. Maakunnissa, vaikkapa Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella muistetaan vieläkin se luonteva tapa, jolla hän lähestyi pitäjän asukkaita ja rohkaisi heitä pääsemään yli lamaantumisen tunnelmista”, Huovinen sanoi.

Huovinen kuvasi Ahtisaarta realistiksi, joka tiesi, että maailmassa on pahuutta. Huovinen kuitenkin jatkoi sanomalla, että Ahtisaari oli myös optimisti, joka luotti siihen, että maailmassa on hyvyyttä ja että sitä on kaikin keinoin edistettävä.

"Karjalasta evakkoon lähtenyt poika oli vasta pieni, mutta taju pakolaisuudesta kulki Martti Ahtisaaren mukana koko elämän ajan. Ihmisyyden tragediaa hän joutui kohtaamaan monessa maanosassa. Jos ihmisyys oli jossain koetteella, Ahtisaari tunsi velvollisuudekseen tehdä sen, mitä ihminen voi toisen hyväksi tehdä.”

Huovinen sanoi, etteivät Ahtisaaren matkat kriisialueille olleet poliittista uteliaisuutta tai oman vaikuttavuuden korostamista, vaan halua auttaa.

"Ihminen etsiytyi ihmisen luokse. Juuri ihmisyys oli se syy, joka sytytti Martti Ahtisaaressa palon rauhantyöhön. Rauhaa on edistettävä, jotta ihmiset voisivat elää hyvää elämää. Jotta rauha voisi toteutua, sen tulee perustua kunnioitukselle. Jotta rauha voisi kestää, sen tulee olla oikeudenmukainen. Jotta rauhasta tulisi totta, sen tulee koskea kaikkia ihmisiä. Hyvää elämää ei voi elää yksin.”

Suomessa Ahtisaari tunnetaan siitä, että hänet tunnetaan maailmalla, Huovinen kuvasi.

"Maailma oli hänen työkenttänsä, mutta ihmiset olivat hänen mielessään. Hän ajatteli globaalisti, mutta toimi paikallisesti.”

Huovinen kertoi kysyneensä Ahtisaarelta muutama vuosi sitten, mikä on tämän salaisuus. Ahtisaaren vastaus tuli Huovisen mukaan nopeasti ja epäröimättä kahdella sanalla: Karjalaisuus – ja Eeva.

"Nyt on pitkä ja onnellinen avioliitto tullut maallisen tiensä päähän. Vaikka Martti oli paljon matkoilla, hänen omin paikkansa ja turvansa oli yhteinen koti. Yhdessä hänen kanssaan te, Eeva ja Marko, muodostitte kolmikon, jossa jokainen tuki jokaista, aina kuoleman portille asti.”

Huovinen sanoi, että Ahtisaari tiesi uutterimmankin ihmisen työn jäävän kesken.

"Vaikka hän sanoi, että kaikki kriisit voidaan ratkaista, jos vain tahtoa on, hän ymmärsi, että tämä jää liian usein vain tavoitteeksi. Tahtoa meillä voi olla, mutta onko meillä hyvää tahtoa. Tahtoa voi olla, mutta johtaako tahto tekoihin. Päämäärää ei saa unohtaa, ei edes silloin kun siihen ei ylletä.”

Huovinen sanoi, että tänään tunnemme kipeästi, että maailma taitaa olla vielä levottomampi kuin silloin, kun Ahtisaari kamppaili rauhan hyväksi.

"Älkäämme kuitenkaan vaipuko epätoivoon, vaan säilyttäkäämme se sama toivon henki, jolla Ahtisaari työskenteli.”