Pitkät toimitusajat hyydyttivät traktorimyyntiä
Pitkät toimitusajat sekä Valtran traktoritehtaan seisokki vuoden vaihteessa hyydyttivät traktorirekisteröintejä keväällä. Huhtikuussa ensirekisteröitiin historiallisen vähän maataloustraktoreita, kun menekki vajosi ensimmäisen kerran alle 300 traktoriin.
Tuoreen rekisteröintitilaston mukaan huhtikuussa ensirekisteröitiin 292 maataloustraktoria. Edellinen pohjanoteeraus on EU:ta edeltäneeltä keväältä 1994, jolloin huhtikuussa rekisteröitiin 302 traktoria.
Hiljaiseloa on jatkunut koko alkuvuoden. Kolmen viimeksi kuluneen kuukauden aikana rekisteröitiin 773 maataloustraktoria. Sekin on historiallisen vähän.
Notkahdus koettelee lähes kaikkia traktorimerkkejä, sillä vain Fendt ja Zetor ovat lisänneet kappalemyyntiään.
Eniten takapakkia on ottanut tilastokakkonen John Deere, jonka markkinaosuus on kutistunut lähes kolme prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Myös Valtra on 2,5 prosenttiyksikköä miinuksella.
Konekaupan johtaja Risto Varis Hankkija-Maataloudesta toteaa traktoreiden malliuudistuksen ja pitkien toimitusaikojen näkyvän luvuissa. Uusi 6-sarja lanseerattiin hiljan ja tuotanto on juuri alkanut. Vanha mallisto jäi samalla pois.
Samalla toimitusajat ovat venyneet. Uutta traktoria syystöille havittelevien kannattaa lähteä pikapuolin liikkeelle, sillä nyt myydään elo-syyskuun toimituksia. Traktorit ovat käyneet hyvin kaupaksi maailmalla.
Valtran luvuissa näkyy vuoden vaihteen muutaman viikon seisokki, kun tehtaan tuotannonohjausjärjestelmä uusittiin. Se pidensi toimitusaikoja.
Seisokki tuntuu etenkin Ruotsissa, missä Valtra putosi alkuvuoden traktoritilastossa neljänneksi. Perussyy on toimitusviiveissä, arvioi ruotsalainen ATL-nettilehti torstaina.
Vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröidään Suomessa perinteisesti noin puolet koko vuoden menekistä. Viime vuonna tammi-huhtikuun osuus oli runsaat 51 prosenttia.
Jos sama toistuu nyt, tämän vuoden traktorimenekki jää 2 700–2 800 traktoriin. Niin alas tuskin mennään, mutta 3 000 traktoriin on silti matkaa. Se edellyttää, että kauppa käy loppuvuonna yli 5 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna.
Viime vuonna ensirekisteröitiin 3 199 maataloustraktoria.
Valtran ja John Deeren lisäksi tilaston kolmantena oleva Massey-Ferguson on menettänyt asemiaan alkuvuonna. Voittajia ovat Fendt ja New Holland. Samalla Agritek on kivunnut selkeäksi kakkoseksi traktoritalojen kisassa.
Eniten kasvua on kuitenkin ryhmässä muut. Keveitä kauhakuormaimia alettiin rekisteröidä traktoreiksi viime syksynä.
Traktorimönkijöiden kauppa käy yhä kovemmilla kierroksilla. Huhtikuussa rekisteröitiin peräti 225 mönkijää traktoriksi. Määrä kolminkertaistui viime vuoden huhtikuusta ja tammi-huhtikuussa menekki on yli kaksinkertaistunut.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
