vierasyliö Uusia ajatuksia aluepolitiikkaan

Alueet ovat Suomessa jakautuneet epätasaisesti menestyviin ja taantuviin alueisiin. Käytännössä myönteinen kehitys on koskettanut ainoastaan kaupunkialueita ja kaupunkien

läheistä maaseutua.

Huomattavaa on, että noin 85 prosenttia Suomen pinta-alasta ei ole kuulunut näihin väestökasvualueisiin. Siksi kehitystrendit viestivät tarpeesta

uusille ajatuksille aluepolitiikassa, jossa on jo pitkään pyritty tukemaan kasvukeskuksien menestystä ja uskottu

tämän menestyksen leviävän keskusta ympäröiville alueille.

Havainnot väestökehityksestä osoittavat selkeästi, että

vain pientä osaa maaseutualueista tai kasvukeskusten

ulkopuolella sijaitsevista

teollisuuskeskuksista voidaan Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa kehittää

kasvukeskuksien leviämisvaikutuksilla.

Aluekeskus- ja innovaatiopolitiikan rinnalle tarvittaisiin suoraan taantuville alueille kohdistuvaa aluepolitiikkaa.

Viimeaikaiset tutkimustulokset tukevat tätä väitettä. MTT Taloustutkimuksen mukaan esimerkiksi Pohjois-Karjalassa maakunnan kasvukeskuksen Joensuun vaikutus ulottuu korkeintaan noin 60 kilometrin päähän kaupungin keskustasta.

Kasvukeskuksien ulottumattomuus sijaintihaitan myötä etäisille alueille korostaakin aluekehittämisessä tarvetta

toisenlaiselle lähestymistavalle.

Tämä kannustaa myös muutoksiin ajattelutavassa, jossa on keskitytty pelkästään vahvistamaan kasvukeskuksien elinvoimaisuutta ja samalla

nakerrettu menestymisen edellytyksiä muualla esimerkiksi koulutuspaikkakuntien lukumäärää supistamalla.

Kaupunkialueisiin toiminnallisesti kytkeytyvien alueiden ulkopuolella katseet tulisikin suunnata paikalliseen aluekehittämiseen. Tästä käytetään nimitystä paikkaperustainen aluekehittäminen ja siinä kehittäminen rakentuu paikallisiin vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin.

Vaikka paikallista kehittämistä on taloustieteen parissa

paljon kritisoitu, on se mielekästä yleisen aluepolitiikan rinnalla silloin, kun alueiden välillä on pysyviä ja suuria työttömyys- ja hyvinvointieroja, joita muuttoliike ei

pysty tasapainottamaan.

Tutkimustiedon perusteella erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa erot suhteessa muuhun maahan ovat olleet suuria ja pysyviä.

Paikallisessa kehittämisessä keskiössä on menestymiseen vaikuttavien paikallisten pullonkaulojen ja voimavarojen tunnistaminen, jotka yhdessä asettavat reunaehtoja paikallisen kehittämiselle.

Näkökulma korostaa, että aluekehittämistä ei voida

monistaa tai siirtää alueelta toiselle, vaan sen on tapahduttava paikallisten ominaisuuksien määrittämien reunaehtojen sisällä, jotka määrittävät kehitysmahdollisuuksia.

On muistettava, että taantuvillakin alueilla on menestyksen eväitä, mutta ne ovat erilaisia kuin kasvukeskuksissa.

Pienillä teollisuuskeskuksilla

tai maaseudulla mahdollisuudet kilpailla kasvukeskusten kanssa ovat olleet heikot, joten niillä on ollut vähäiset menestymismahdollisuudet tietoyhteiskunnassa, jossa menestys pohjautuu inhimilliseen pääomaan ja sen jalostamiseen. Katseita tulisikin kääntää entistä vahvemmin muihin paikallisiin resursseihin.

Yhtenä esimerkkinä paikallisesta kehittämisestä on

Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Pielisen Karjalan seutukunnan ja Nurmeksen kaupungin elinkeinostrategiat, joissa on luotettu paikallisiin vahvuuksiin luonnon resursseissa ja niiden jalostamisessa.

Keskiössä strategiassa on paikallinen osaaminen, joka syntyy ammatillisesta koulutuksesta ja teollisesta perin teestä luonnon resurssien

jalostamisessa.

MTT:n ja Karelia ammattikorkeakoulun aluetalouslaskelmien mukaan elinkeinostrategioiden toteutuminen kääntäisi Nurmeksen ja sen

lähialueiden työllisyystilanteen täysin uudelle uralle. Työllisyys voisi nousta vuonna

2016 samalle tasolle kuin se oli noin 20 vuotta sitten ennen taantumiskierteen alkamista 1990-luvun laman jälkeen.

Tänä aikana Nurmeksesta

hävisi noin 450 työpaikkaa.

Nurmeksen esimerkki osoittaa konkreettisesti,

että aluekehittämisessä tulee rohkeasti tukeutua paikallisiin menestystekijöihin, jotka tietoyhteiskunnan perifeerisillä alueilla liittyvät edelleen luonnonresursseihin ja niiden jalostamiseen.

Merkittävässä osassa tällöin ovat paikalliset voimavarat ja osaaminen sekä näihin liittyvien suorien investointien

tukeminen. Tärkeää on myös paikallisen osaamisen varmistaminen ammatillista koulutusta ylläpitämällä.

Vihreän talouden investointien lisääntyessä paikallisiin luonnonresursseihin liittyvät

mahdollisuudet tulevat

entisestään korostumaan, mikä tarjonnee uusiutumismahdollisuuksia perinteisille teollisuuspaikkakunnille.

Samalla se asettaa paineita poliitikoille, aluekehittäjille ja tutkijoille pohtimaan

kysymystä siitä, miten

tukea näitä alueita, jotta suunnitellut vihreän talouden investoinnit konkretisoituisivat.

Aluepolitiikassa tämä voisi

tarkoittaa kehityksen tukemista myös kasvukeskusten ulkopuolella, sillä nämä

alueet ovat olleet pari vuosikymmentä kasvukeskuksien varjossa.

Alueet tarvitsevat tukea

investointeihin, jotta alueiden väliset hyvinvointierot eivät kasvaisi entisestään.

Tähän kysymykseen tulisi

paneutua rohkeasti myös seuraavassa hallitusohjelmassa, jossa paikalliseen

kehittämiseen tulisi suunnata

nykyistä enemmän varoja, mikäli hyvinvointierojen kärjistymistä halutaan ennaltaehkäistä.

OLLI LEHTONEN

LASSE OKKONEN

Lehtonen on MTT Taloustutkimuksen tutkija maaseutupolitiikan ryhmässä. Okkonen on Karelia ammattikorkeakoulun

lehtori biotalouden keskuksessa.

Alue-

kehittämistä ei voida monistaa

tai siirtää

alueelta toiselle.

On muistettava, että taantuvillakin alueilla on menestyksen eväitä.

Avaa artikkelin PDF