Matkalla

SANA isänpäiväksi

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.” Matt. 17: 24-27

Jeesus lähetti Pietarin ongelle. Se tuntui luontevalta, koska Pietari oli kalastaja. Kun hän oli kohdannut Jeesuksen, hänestä oli tullut myös ihmisten kalastaja. Varsinainen kalastajan ammattitaito oli kuitenkin tallella.

Pietari oli tottunut vesillä liikkuja. Nyt hän meni tosin vain ongelle, ei verkkoja laskemaan.

Saaliiksi tuli kala, jonka suusta löytyi hopearaha. Sillä rahalla Pietari maksoi Jeesuksen puolesta ja myös omasta puolestaan temppeliveron. Se oli reilusti maksettu. Yksi hopearaha oli enemmän kuin kahden ihmisen osuus. Perusteluksi tälle maksamiselle Jeesus sanoo: ”Miksi suotta suututtaisimme heidät?” Parempi oli maksaa reilusti.

Veroista on meilläkin taas keskusteltu paljon. Uteliaina on katseltu verotietoja ja niiden kuulemiselta ei ole voinut välttyä, jos on katsonut uutiset.

Verot on tärkeä asia. Jotkut väittävät jopa rakastavansa veroja. Aina on kiistaa siitä, mihin verorahat tulisi käyttää. Tarvetta on aina enemmän kuin jaettavaa.

Meillä on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin toimiva järjestelmä ja apua tarvitseva saa yhteiskunnan tukea, kun sitä tarvitsee. Täydellistähän tässä ajassa ei ole mikään.

Me olemme kahden maan kansalaisia. Käsi on aurassa, mutta sydän taivaassa. Työn teko on velvollisuus ja oikeus, mutta se ei kuitenkaan ole tärkein asia elämässä. Me elämme maailmassa mutta emme maailmasta.

Päämäärä pitää olla selvillä ja syvällä sydämessä vahva tietoisuus siitä, minne on matkalla. Matkan tarkoitus on päästä perille.

Varsinainen isänmaa on taivaassa, ja sinne me teemme matkaa. Kristitty on kuin turisti vieraassa maassa: elää maassa maan tavalla. Tuntee itsensä muukalaiseksi, ei aina ymmärrä kaikkea, mutta käyttäytyy asianmukaisesti. Maksaa maksunsa ja antaa joskus vähän ylimääräistäkin, ettei herätä turhaa pahennusta.

Sunnuntaina on isänpäivä. Isä saa ansaitsemansa onnittelut, lahjat ja halaukset. Monen kohdalla oma isä on jo matkansa tässä ajassa päättänyt ja häntä voi vain muistella. Edellisen sukupolven osaksi tuli puolustaa tätä maata ja maksaa siitä kallis hinta. Se oli heidän osansa ja he hoitivat kunnialla oman velvollisuutensa aikanaan.

Me saamme kiitollisin mielin heitä muistella ja juhlia isänpäivää vapaassa maassa ja vapain sydämin. Jeesus sanoo pyhän evankeliumissa: lapset ovat siis vapaat. Jumalan lapsi on vapaa palvelemaan ja rakastamaan. Me olemme Kristuksen kalliisti lunastamia ja vasta matkalla. Varsinainen isänmaa on taivaassa.

”Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä.

Kaanaanmaahan kuljemme koleoita korpiteitä.

Täällä täytyy taivaltaa, taivaassa on isänmaa.” (Vk.623:1)

Avaa artikkelin PDF