Urheilu yhdistää silloin tällöin tai no, ainakin tarvittaessa
Urheilu on kansakuntaa yhdistävä kokemus. Muistaa kuitenkin kannattaa se, että kaikki urheilu ei ole pelkkää menestyksen huumaa, katsomoissa on syytä istua silloinkin kun omat eivät menesty tai kautta on jäljellä yhdeksän kuukautta, kirjoittaa Laura Ruohola kolumnissaan.
Susijengin Miro Little näytti Serbian megatähti Nicola Jokicille pallon paikan koripallon EM-kisojen jatko-otteluissa Riiassa. Kuva: Heikki SaukkomaaOlen viihtynyt viimeisen puolitoista viikkoa itsellenikin yllätyksenä koripallon äärellä. Olen katsonut kaikki Suomen EM-ottelut ja iloinnut niistä asiaan kuuluvalla tavalla.
Asiaan kuuluva tarkoittaa tässä tapauksessa kollektiivista yhteiskuntarakennetta, joka nostaa päätään aina, kun menestyskelkassa on syytä pysyä suunnilleen jokaisen kansalaisen. Uskon nimittäin, että jopa urheilua hienoisesti vieroksuva äitini tietää, kuka on Miikka Muurinen tai että kuinka Lauri Markkanen on suomalainen lajin nykyinen megatähti.
Itse olen seurannut suurella kiinnostuksella helsinkiläisen miespesiksen nousutarinaa kohti Superpesistä. Saattaa olla, että Puna-Mustat ei sitä tänä vuonna tee, mutta Meilahdessa tehtiin kuitenkin viikko sitten pesäpallon yleisöennätys. Lehtereillä oli 1300 katsojaa, taviksista julkkiksiin.
Todella upeaa, että pesäpallo kerää tuollaisia lukuja, toivottavasti samat luvut ovat arkipäivää jatkossa myös arkena, kun palloa nostetaan syöttölautasen yläpuolelle ja kenties yhä edelleen ykkösessä. Karsinnat tätä kirjoitettaessa ovat vielä kesken, joten toisenkinlainen tulos saattaa toki olla mahdollinen.
Mikäli pesäpallon ja koripallon ratkaisuhetket eivät yhteisöllisyyskokemukseksi riitä, niin johan loppuviikolla käynnistyvät yleisurheilun MM-kisat Tokiossa. Kun moukarinaisista toinen tai jopa molemmat ovat mitaleilla, tai kun Saga Vanninen nousee palkintopallille naisten seitsenottelussa, koko Suomi löytää hetkellisesti itsestään suuren yleisurheilufanaatikon. Koko Suomen Saga, otsikkonakin loistelias!
Ei tässä vielä kaikki. Lentopallomiehemme maailmalla ovat tulessa ennen kuin edes oivallamme asiaa. Eemi Tervaportti johdattaa kokemattomat, mutta lahjakkaat ”Veljekset” lentopallon MM-kisoihin. Kukaan ei odota mitään, mutta niin vain yllättäjät jyräävät koripallossakin. Kuka tietää, millaisia yhdistäviä uutisia kuulemme Manilasta jatkossa, kun aamulla avaamme silmämme.
Yksi varman syksyn merkki on vielä mainitsematta ja se on tietenkin kotimainen jääkiekon Liiga. Tätä kirjoittaessani mieli palaa viime kevääseen ja hetkiin, jolloin puolesta Suomesta tuli keltamusta.
Lappeenrannassa jokainen, joka pääsi lipun syrjään kiinni, oli kisapuistossa kannustamassa kansallissankari Raimo Helmisen ja joukkueen matkaa kohti Suomen mestaruutta.
Saipa ei mestaruutta saanut, koska toinen musta-keltainen vei sen. Kuopiolainen Kalpa nosti ansaitusti mestaruuskannun ja savolaiset saivat vihdoin juhlansa ja pojan torille.
Merkittävää kevään juhlinnassa on tietenkin kaiken voittava yhteisöllisyys, mutta aivan vähiten tärkeää ei olisi myöskään tarinoiden jatkuvuus ohi suurimman huuman.
Tie katsomoon pitää löytää silloinkin, kun jaossa ei ole pelkkää menestystä ja mestaruutta – olipa laji sitten mikä hyvänsä.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n päällikkö ja pitkän linjan urheiluasiantuntija.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
