Metsureille ei halutamaksaa palkkaa talvella
Metsäyhtiöt karsivat vimmatusti kiinteitä kulujaan. Nyt eroon halutaan päästä metsureista, joiden palkkaaminen ympärivuotisesti on kallista.
Runsaslumisina talvina metsureita joudutaan lomauttamaan, koska töitä ei ole. Lumessa raivauskannot jäisivät liian korkeiksi.
1980-luvun alussa metsätalous työllisti 63 000 henkilöä, lähinnä metsureita. Puunkorjuun koneellistumisen vuoksi hakkuut työllistävät nykyisin enää 505 päätoimista metsuria. Metsänhoitotyöt ostetaan yhä useammin yrittäjältä.
Viiden viime vuoden aikana UPM Silvesta on vähentänyt 170 ja metsänhoitoyhdistykset 300 metsuria. Stora Enso hankkiutui heistä tänä syksynä eroon kokonaan ja Metsähallitus suunnittelee samaa.
Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola arvostelee ulkoistamista.
”Syy yrityksen perustamiselle ei pitäisi olla itsensä työllistäminen, vaan rikastuminen. Taimikonhoidolla ei rikastu.”
Metsänhoidon laatukaan ei Lepolan mukaan ainakaan parane.
55-vuotias metsuri Markku Salminen ei ikänsä vuoksi halua perustaa omaa yritystä. Hän matkustaa talvella metsätöihin Ruotsiin.
Sivu 9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
