hevoselämää Tuulispää ja tuulisharja
Ratsastin metsätietä täyttä laukkaa. Painoin hevosen kupeita niin lujaa kuin voin. Annoin suitsia ja kiihdytin laukkaa. Kohta tuli kaatuneita puunrunkoja ja hevonen ohitti esteet vauhdilla. Hölläsin ja taputin pärskähtelevää hevosta. Näyttäisimme vielä kaikille. Unelmoin ratsastamisesta rantahiekalla veden rajassa kuumana kesäyönä. Sitten heräsin siihen, kun joku töni minua olkapäästä.
”Tyttö hyvä, herää herää”, äiti herätteli.
Kerroin unessa ratsastaneeni mustalla hevosella.
”Kunhan et nyt putoaisi sieltä parvelta”, äiti huolehti. ”Siihen on pakko laittaa reunalauta.”
Sanoin äidille haluavani hevosen.
Koulussa meitä oli neljä tyttöä, joista jokainen halusi oman hevosen. Kävimme läheisellä tallilla luomassa lantaa ja vastineeksi saimme ratsastaa. Pian vuokrasimme Paavo-nimisen hevosen. Yhden kaverin vanhemmilla oli iso tontti, jolle hevonen sopi. Kerran ratsastin Paavolla kotipihaan. Painoin ovikelloa ja nukkumassa ollut yötyötä tekevä isäpuoli avasi oven. Paavo työnsi päänsä ovesta sisään isäpuolen suureksi hämmästykseksi.
Jostain syystä Paavo sitten myytiin. Äiti tuli hakemaan minua talleilta ja juoksin autoa vastaan itkien lohduttomasti. Omistaja kertoi, että kyseessä oli issikkatalli ja Paavo myytiin, koska sille oli ottajia. Muutkin tytöt itkivät.
”Ne tekevät siitä makkaraa”, sanoin.
”Älkää nyt tytöt, kyllä tässä jotain keksitään”, äiti lohdutteli.
Päätin, etten koskaan enää ratsasta.
Äiti tuli yöllä ravintolasta.
”Oletko pirpana hereillä”, äiti kysyi, vaikka telkkari oli päällä.
Äiti kertoi, että eräällä raskaana olevalla naisella oli hevonen, joka tarvitsisi liikuntaa joka päivä. Talli oli kuulemma lähellä. Hevonen oli karja-autosta pelastettu entinen kilparavuri, jonka Pirjo oli koulinut ratsuksi. Sanoin lähteväni vaikka saman tien.
Menimme tallille ja tervehdimme Pirjoa. Pirjon maha oli melko iso ja ymmärsin, ettei hän voisi ratsastaa pitkään aikaan. Äiti lähti maneesiin aukomaan ovia. Pirjo puki värisevän hevosen, sillä ei ollut edes talvikarvaa. Hevosen lempinimi oli Manu. Kerroin Pirjolle, että olin aloittanut ratsastuksen viisivuotiaana ja kohta tulisi kymmenen vuotta täyteen.
Manu tuotiin ulos ja heilautin itseni satulaan. Hevonen värisi, heilautteli päätään ja piti korviaan välillä luimussa välillä kuulolla. Aloitimme rennosti kiertämällä pientä pääty-ympyrää. Välillä kiersimme koko maneesin. Ravasimmekin, eikä minulla ollut vaikeuksia.
Hevonen oli aivan ihana. Pirjo oli tyytyväinen, kun en käyttänyt raippaa. Työskentelimme pari tuntia ja lähdimme viemään Manua sisälle. Ilta oli jo pitkällä, kun riisuin hevosen.
Jatkoimme syksyn ja talven, kunnes Pirjo soitti hädissään. Tallin omistaja oli potkaissut Manun pihalle. Lauantaihin mennessä piti löytää uusi talli. Manu oli pillastunut vieraan tallipojan revittyä sitä aitauksesta sisälle.
Äidin kiinteistönvälittäjä-siskon kautta löysimme pienen tilan, jonne Manu pääsi talliin vuohen ja lampaan seuraksi. Sain luvan lähteä Manun kanssa metsään Pirjon tehdessä miehensä kanssa sille koulurataa.
Laukkasimme kuin siinä unessani. Kiemurtelevalla metsätiellä vastaan tuli tuulenkaatoja ja iso oja. Olisin halunnut maastoratsastuskisoihin Manun kanssa, mutta Pirjo pelkäsi, että meille sattuisi jotain. En ollut vielä koskaan pudonnut hevosen selästä. Lupa heltisi.
Kotona ilmoitin, että nyt on saatava kilpailuvarusteet. Isäpuoli lupasi, että saisin ostaa sellaiset kuin halusin. Sain hienot vaatteet, joita sovittelin pitkään peilin edessä. Sunnuntain tullessa lähdimme kilpailuihin. Saimme Manun hevoskärryyn jotenkuten. Se rauhoittui vähitellen.
Kilpapaikalla heitin satulan Manun selkään ja kiipesin sinne perässä. Moni sukulainen oli katsomassa. Siskot tolkuttivat, ettei saanut mokata. Pillin soidessa ratsastin keskelle kenttää tervehtimään. Koko rata sujui ja saimme kannustavia taputuksia. Ensimmäinen sija jaettiin ja saimme palkinnon. Yöllä näin taas unta, jossa oli laukkaamassa Manun kanssa. Ilman satulaa, minä ja hevoseni.
SOILE LEHTO
Nurmijärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
