Keskittäminen ei ole ympäristöteko

Ilmaston lämpenemistä pidetään yhtenä suurimpana maapallon tulevaisuutta

uhkaavana tekijänä. Niin sanottujen

kasvihuonekaasujen päästöjä pyritään maailmanlaajuisesti rajoittamaan.

Viimeksi asian tiimoilta kokoustettiin ennen joulua Etelä-Afrikan Durbanissa. Kokouksen

moniselitteinen lopputulos kertoo siitä, kuinka vaikea on päästä maailmanlaajuisesti kaikkia sitovaan sopimukseen. Konkreettiset tulokset ilmastokokouksista ovat olleet

laihanlaisia.

Suomalaisessa politiikassa ilmastonmuutoksella ja sen torjunnalla pyritään selittämään lähes kaikkia pyrkimyksiä. Yksi sitkeästi keskustelussa esiintyvä väite on, että keskittämällä asutusta kaupunkeihin pystyttäisiin vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Samalla vähintäänkin annetaan ymmärtää, että maalla asuminen on sekä kansantaloudellisesti kallista että ympäristön kannalta haitallista.

Käsitys perustuu kuitenkin enemmän mutu-tietoon ja tietoiseen poliittiseen ideologiaan kuin tutkimustietoon. Virheellinen käsitys ei muutu todeksi, vaikka sitä jatkuvasti toistettaisiin.

Aalto-yliopiston tutkijan Jukka Heinosen väitöskirjan perusteella vakavasti otettavat

poliitikot eivät voi enää puolustaa yhteiskuntarakenteen tiivistämistä ilmastomuutoksen hillitsemisellä. Väitöskirjan mukaan haja-

asutusalueella asuvan elämäntapa päästää

ilmakehään kasvihuonekaasuja vajaan

kolmanneksen vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla asuvan elämäntapa. Muissa kaupungeissa ero on hieman pienempi, mutta kuitenkin huomattava. (MT 2.3.)

Syitä kaupunkien haja-asutusalueita huomattavasti suurempaan hiilijalanjälkeen löytyy useita. Ero johtuu muun muassa energiasyöpöistä kerrostaloista ja kaupunkilaisten suuremmista kulutustottumuksista.

Heinosen väitöstutkimuksessa paljastui myös, että talojen rakentaminen, ylläpito ja lämmitys aiheuttavat kaupungeissa suuremmat päästöt kuin maaseudulla.

Puheet siitä, että suurten kaupunkien kaukolämpö olisi ympäristöystävällisempää kuin sähkölämmitys voi asettaa hyvin kyseenalaiseksi. Sähkö voidaan tuottaa uusiutuvista raaka-aineista, mutta kaukolämpöä saadaan pääsääntöisesti kivihiilestä ja maakaasusta. Maaseudulla voidaan hyödyntää kaupunkeja enemmän myös vaihtoehtoisia lämmitysmuotoja.

Kaikesta huolimatta vastakkainasettelu ja syytteleminen eri asumispaikkojen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä on keinotekoista. Ennen kaikkea kysymys on – asuinpaikasta riippumatta – ihmisten elintavoista ja kulutustottumuksista. Jokainen voi omilla päätöksillään ja valinnoillaan vaikuttaa oman hiilijalanjälkensä suuruuteen. Sekä maaseudulla että kaupungeissa voidaan rakentaa ympäristöystävällisesti.

Kysymys on myös siitä, miten itse pystyy tai haluaa vaikuttaa aiheuttamiinsa päästöihin. Maaseudulla vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän tarjolla, jos niihin vain halutaan tarttua. Myös kaupungeissa voi tietenkin vaikuttaa esimerkiksi vaatimalla päättäjiltä kaukolämmön tuottamista hiilen polttamisen sijaan uusiutuvalla energialla sekä vaatimalla asuntokohtaisia vesi- ja lämpömittareita.

Heinosen tutkimuksen tulos ei ole maaseudulla asuville yllätys, mutta se on kiusallinen ekologisin syin keskittämisen nimiin vannoville poliitikoille. Jos keskittämiskehitystä halutaan jatkossakin poliittisen päätöksin edistää, pitää se tehdä muilla kuin ekologisilla syillä.

Noin vuosi sitten julkaistun Sitran barometrin mukaan maaseudulla on suomalaisten keskuudessa vetovoimaa. Sitä ei ainakaan

vähennä se, että maalla asuminen on ympäristöteko. Siihen on oltava myös mahdollisuus.

Avaa artikkelin PDF