Euro on nyt ollut käytössä 20 vuotta
Suomi oli ensimmäisten kahdentoista euroon siirtyneen maan joukossa.
Kolmen ensimmäisen vuoden ajan euro oli olemassa vain tilirahana, eli sitä voitiin käyttää esimerkiksi sähköisissä maksuissa. LEHTIKUVA / SOILE KALLIOTänään tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Euroopan unionin yhteinen raha euro otettiin käyttöön Suomessa. Kolmen ensimmäisen vuoden ajan euro oli olemassa vain tilirahana, eli sitä voitiin käyttää esimerkiksi sähköisissä maksuissa.
Käteinen eli eurosetelit ja -kolikot tulivat käyttöön vasta vuoden 2002 alussa.
Suomi oli ensimmäisten kahdentoista euroon siirtyneen maan joukossa. Tällä hetkellä euroa käyttää yhteensä 19 maata EU:n sisällä, neljä EU:n ulkopuolista Euroopan mikrovaltiota ja jotkut Ranskan merentakaiset maat, kertoo Euroneuvontakeskus sivuillaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
