perjantaivieras Varastettuisänmaallisuus
Oletteko panneet merkille, että isänmaallisuuden tunnusmerkkejä ollaan monopolisoimassa joidenkin suppeiden ryhmien käyttöön? Että jotkut käsittävät olevansa isänmaallisempia kuin toiset? Vaivaako ketään muuta se, miten esimerkiksi leijona-tunnusta käytetään?
Suomen jääkiekkomaajoukkueen syksyinen tv-mainos rinnasti joukkueen vuosien 1939 ja 1941 sotaanlähtötilanteisiin sekä Tuntemattoman sotilaan suureen kertomukseen. Koko mainoksen idea oli epäilyttävä tavalla, jota heti ei osannut sanoa. Mutta nyt osaan sanoa: lippujahan siinä myytiin, rahaahan siinä tehtiin, tv-katsojan ajastahan siinä kilpailtiin. Jotakin melkoisen pyhää ja ylevää ja tunteissa vahvaa vedettiin alueelle, jonne se ei kuulu.
Pystytettiin siis markkinapöytä keskelle sankarivainajien muistokivien kenttää.
Kenraali Adolf Ehrnroothista tuli aikoinaan sotaveteraanien ääni, joka puhui jälkipolville. Mutta saatuaan liikaa marssikenkiä käyttävien nuorten miesten ihailua, kenraalikin katsoi tarpeelliseksi selittää innokkaille nuorille kannattajilleen, että isänmaallisuus ei ole rasismia. Taisipa kenraali samalla todeta, että rasisti pelkää – ja siksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.
Olen varma, että jos kenraali nyt näkisi, miten leijona-riipusta, kiitos-paitoja ja isänmaallisin tunnuksin kuvioituja huppareita nyt käytetään, hän toistaisi sanansa entistä voimakkaammin.
Jos hän pääsisi katsomaan, miten netin foorumeilla isänmaallisuus omitaan yhdelle puolueelle tai suuntaukselle, hän kauhistuisi.
Tämänkö takia 1939–1944 edellispolvet taistelivat? Tämänkö takia entiset punaiset ja entiset valkoiset, ruotsinkieliset, juutalaiset, tataarit ja Leppäsen Preetit kuolivat? Että joku ryhmä ottaa oikeudekseen määritellä, millaista on ”oikea suomalaisuus”? Ja kun kukaan ei heidän höyryämiseensä puutu, he alkavat pitää nettikohkaamistaan totuutena.
”Ei pojat. Ei näin. Te olette väärrhällä tiellä”, sanoisi kenraali Ehrnrooth. Isänmaa kuuluu sekä sodan että rauhan aikana kaikille. Isänmaallisuus on sitä, että työskennellään arjen töissä yhteisen edun hyväksi eikä suljeta ketään ulkopuolelle. Suomella on tehtävä maailmassa.
Suomea ei sodissa puolustettu sen takia, että jokaisen pitäisi suorittaa asevelvollisuus. Suomen sodissa puolustettiin sitä eurooppalaista arvoa, että jokaisella on oikeus itse valita, käykö armeijan vai ei. Tätä isäin antamaa lahjaa kukin käyttää siten kuin harkitsee. Länsimaisia ihmisoikeuksiahan Suomi puolusti.
Kotikuntani Lempäälä laskee itsenäisyyspäivänä seppeleet neljälle muistomerkille: sankarihaudoille, Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille, valkoisten Vapauden miekka -muistomerkille sekä Ämmänristiin punaisten hautamuistomerkille. Lempäälä lienee myös ainoa kunta, jossa on kirjoitettu vuoden 1918 historia tietoisesti molempien osapuolten kokemuksia ja dokumentteja käyttäen. Kaikki tämä kuuluu itsenäisyyteen.
Nyt ilmassa on outoa henkeä, jossa halutaan sellaista Suomea, joka ei osallistuisi Euroopan kansojen yhteistyöhön, jossa ei puhuttaisi ruotsia, johon ei sallittaisi maahanmuuttoa. Oikein toivotaan, että meneillään oleva Euroopan talouskriisi räjähtäisi käsiin. Jotta jotkut pääsisivät sitten sen suuren surkeuden ja valtavan työttömyyden keskellä sanomaan: ”Tätähän me sanoimme.”
Tällainen asennemaailma on isänmaan varastamista oman kunnian vipusimeksi. Se ei toimi eikä toivo Suomen hyväksi. Se on ymmärtämättömyyttä siitä, miten maailma meihin vaikuttaa.
JUHA KUISMA
Kirjoittaja on kylien liiketoiminta-asiamies.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
