
Lähipäivinä talven tuntu vain voimistuu, lisää lunta on luvassa etelää myöten
Eilen torstaina aurinko paistoi laajalti koko maassa. Muutosta on kuitenkin jo ilmassa sateita enteilevien pilvien muodossa aamusta alkaen. Maan etelä- ja keskiosaan saapuu tänään perjantaina myös lumisadealue.Talviselta tuntuva sää on lähipäivien aikana lämpenemässä, mutta ei vielä tänään. Maan etelä- ja keskiosassa talven tuntu oikeastaan vain lisääntyy lounaasta saapuvan ja itään liikkuvan lumisadealueen myötä.
Lapissa aurinko paistaa perjantainakin yleisesti, mutta päivälämpötilat jäävät yhä pakkasen puolelle. Perjantai-iltaan ja lauantaiyöhön mennessä lumisadealue on tavoittanut Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja eteläisen Lapin.
Lauantaipäiväksi lumisade siirtyy suureksi osaksi Suomen rajojen itäpuolelle. Pilvisyys pysyy suureksi osaksi kuitenkin runsaana, lähinnä lännessä voi päästä osin selkenemään.
Etelään on virrannut vähän lauhempaa ilmaa ja lämpötila nousee etelässä korkeimmillaan +5 asteeseen, keskiosassa maatakin vähän nollan yläpuolelle. Pohjoisessa jatkuu vielä päiväpakkasjakso.
Seuraava annos lämmintä ja kosteaa ilmaa saapuu sunnuntaina, kuten myös vesi- ja lumisateet. Etelän lämpötilat nousevat +5 ja +10 asteen välille, joten lumipeite alkaa uudelleen vähetä nopeasti.
Pohjoisessa lunta on sen sijaan sunnuntaina tulossa lisää suorastaan pyryttämällä. Enimmät lumikertymät keskittyvät Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, jossa sataa paikoin yli 10 senttimetriä. Maan keskiosassa sade tulee ensin lumena, sitten räntänä ja lopuksi silkkana vetenä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

