Oikealla leikkauksellapuun pinnan saa kiiltäväksi
Reijo Makkonen Kesälahdelta sorvaa kulhoa. Pentti Väistö Kuva: Viestilehtien arkistoTOHMAJÄRVI
Neljä miestä ja yksi nainen. Sorvit surisevat, pyörivästä puusta irtoaa ohutta lastua. Miehet ovat hiljaa, näyttää kuin heillä olisi kieli keskellä suuta. Nainen puhuu.
Hän on meistä ainoa, joka pystyy puhumaan ja sorvaamaan yhtä aikaa. Hän on Natasha Podkolzina, opettajamme.
Olemme sorvauskurssilla Tohmajärven Onkamossa Pohjois-Karjalassa. Kurssi Puun sielu -keskuksessa kestää kolme päivää.
Kurssin päätyttyä meillä jokaisella on itse sorvattu pikari, muna, tatti ja kaksi kulhoa. Lisäksi olemme tehneet useita harjoituskappaleita, joille ei ole hyötykäyttöä.
Kurssille osallistunut kesälahtelainen Reijo Makkonen on sukupolvenvaihdoksen tehnyt viljelijä ja karjatilallinen, Aleksei Sergejev ja Mikko Haranen ovat koneinsinöörejä ja minä olen toimittaja.
Reijolla on oma sorvi, jota hän on harvakseltaan käyttänyt. Aleksei on juuri ostanut omansa, Mikko suunnittelee sellaisen hankkimista, minä epäilen menenkö niin pitkälle.
Podkolzina on huippuosaaja. Hän on voittanut naisten sarjan Suomen mestaruuden sorvaamallaan puulautasella. Siinä ei paljon teoriaa luritella, kun hän aloittaa opetuksen.
Käytämme kurssilla leikkaustekniikkaa, emme yleisesti käytettävää kaavintekniikkaa.
Leikkaustekniikalla puun pinnasta tulee kerralla sileä ja kiiltävä. Vältymme hiomapölyltä.
Jokainen meistä saa kuusi talttaa. Teroitamme omamme. Uskomme, kun Podkolzina sanoo, että hyvän lopputuloksen voi saada ainoastaan terävällä taltalla.
Opettaja jakaa jokaiselle lyhyen, kuivan ja nelikulmaisen kalikan, jonka kiinnitämme sorviin. Tehtävämme on tehdä kalikasta pyöreä ja kokeilla sitten eri muotojen sorvaamista.
Taltta ei aina kulje kuin ajatus, mutta kyllä tähän pieneen osaan suomalaista metsää syntyy pallo, puolikas muna ja sille kuppi.
Kokeilemme erilaisia talttoja innostuneina. Tutuksi tulevat kourutaltta, rouhintakouru, ovaali- ja katkaisutaltta.
Ensimmäisen päivän päättyessä pääni on tyhjä. Huomaan olleeni lähes puhumatta aamusta iltaan. Mieleni on rauhaisa, ajatukset eivät ole harhailleet, ne ovat pysyneet puun ja taltan välissä.
Olkoon tämä sorvausretriitin ensimmäinen päivä, sillä se on ollut täydellinen vetäytyminen arjesta. Kun kurssi kahden päivän kuluttua loppuu, käsitykseni sorvausretriitin merkityksestä miehen henkisen kehityksen kohottajana on entistä vahvempi.
”On tärkeää toistaa ja toistaa, harjoitella ja harjoitella, tehdä taltalla oikeanlaisia sisään menoja puuhun ja oppia kuinka lopputulos paranee”, opettaja kannustaa.
Ensimmäisen päivän jälkeen olen tyytyväinen, tunnen oppineeni paljon.
Toisen päivän päätyttyä vaivun syvään masennuksen ja nöyryytyksen tilaan, sillä talttani on haukannut niin monta kertaa jo lähes valmiiksi saamaani työtä, että tunnen olevani täydellinen poropeukalo, toivoton tapaus ja häpeäksi koko miessukukunnalle.
Ei minusta taida tulla sorvaria.
Kaveri Kesälahdelta harmittelee, kun kurssi päättyy huomenna. Venäjän pojat suunnittelevat jo jatkokurssin tilaamista. Taidan olla toivoton?
”Ehdottomasti et. Ihan hyvää jälkeä olet tehnyt, ja aivan erinomaisia muotoja. Älä hermostu”, lohduttaa erinomaiseksi opettajaksi osoittautunut Podkolzina.
Vaikeusaste kasvaa. Näemme malliksi pikarin, jonka varressa on irtonainen rengas. Sellainen meidänkin pitää tehdä.
Kun sitten sorvaamme pikarin meille paljastuu, ettei renkaan laittaminen varteen olekaan mikään taikatemppu, se on pelkkää sorvaustaitoa. Se tuottaa suuren onnistumisen ilon.
PENTTI VÄISTÖ
On tärkeää toistaa ja toistaa,
harjoitella ja harjoitella, tehdä
taltalla oikeanlaisia sisäänmenoja puuhun ja oppia kuinka lopputulos paranee.«
natasha PODKOLZINA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
