2012 on kansainvälinenosuustoimintavuosi
Suomessa osuustoimintavuoden tapahtumiin kuuluvat pääjuhla 21. maaliskuuta Helsingissä, maatalouden osuuskuntien tutkijoiden kokous kesäkuussa sekä vesiosuuskuntapäivät syyskuussa Saarijärvellä.
Kesää silmällä pitäen osuustoimintajärjestöt ja -yritykset toteuttavat kampanjan nuorten kesätyöpaikkojen puolesta. Suomessa yksi vuoden tärkeistä tavoitteista on lisätä osuustoiminnan näkyvyyttä nuorille myös koulujen opetuksessa.
Merkkivuoteen osuu myös osuustoimintalainuudistaminen. Oikeusministeriön esitys on ollut lausuntokierroksella, ja osuustoimintajärjestöt toivovat sen ehtivän eduskunnan käsittelyn läpi juhlavuoden aikana.
Osuustoimintavuoden teema on: Maailma rakentuu yhdessä yrittämällä.
YK:n yleiskokous on julistuksessaan korostanut osuustoiminnan maailmanlaajuista merkitystä yhteiskunnan ja talouden kehittymisessä. Maailmanjärjestö on painottanut, että osuuskunnilla on vaikutusta erityisesti maailman köyhyyden vähentämisessä, työllisyyden parantamisessa ja ihmisten sopeutumisessa yhteiskuntaan.
YK luonnehtii osuuskuntia omaan apuun perustuviksi yrityksiksi, joissa niiden jäsenten tarpeet kohtaavat. Ne edistävät työllisyyttä ja tasapuolista aluekehitystä.
Asukasmäärään suhteutettuna Suomi on osuustoiminnassa maailman ykkönen, osuustoimintajärjestöt kertovat.
Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on uusimpien tutkimusten mukaan vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuuttajan jäsen tai asiakasomistaja. Yhteensä jäsenyyksiä on yli seitsemän miljoonaa.
Liikevaihdoltaan suurimmat osuuskunnat ovat SOK, Metsä ja Pohjola Pankki.
Suomessa on viime aikoina perustettu noin 200 uutta osuuskuntaa vuodessa. Osuuskuntia on nyt noin 4 400.
Osuustoimintajärjestöjen mielestä osuustoimintamallin käytölle yrittämisessä olisi enemmänkin tarvetta, mutta mallia ei tunneta tarpeeksi hyvin.
Suomessa osuustoimintavuoden järjestelyistä vastaa ulkoministeriön asettama toimikunta. Sitä johtaa kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n suomalainen hallituksen jäsen, järjestöneuvos Anne Santamäki SOK:sta.
Osuustoimintajärjestö Pellervo on vuosittain järjestänyt osuustoimintaa käsittelevän Pellervon päivän. Tänä vuonna kansainvälisen osuustoimintavuoden pääjuhla korvaa sen.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
