”Maaseutu saatava uurnille”
Europarlamenttivaalien ennakkoäänestysluvut ovat MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mielestä huolestuttava merkki. Marttilan mielestä positiivista olisi, jos uurnilla olisi käynyt ennen varsinaista vaalipäivää enemmän äänestäjiä kuin viisi vuotta sitten.
”Huolestuttavan hiljaista on”, hän kuvailee vaali-ilmapiiriä muutamaa päivää ennen sunnuntain vaalia.
Marttilan mielestä eurovaalit ovat tärkeät, koska seuraavien viiden vuoden aikana EU:ssa ratkaistaan isoja asioita maaseudun kannalta. Hän kertoo, että koko MTK:n väki tekee töitä, jotta vaalien merkitys nousisi esille.
”Maaseutu pitää saada vaaliuurnille. Kannustan kaikkia ottamaan ihmisiä mukaan kyliltä äänestämään,” hän sanoo.
Antaako MTK järjestönä yleisiä äänestyssuosituksia?
”Yksittäisten ehdokkaiden puolesta MTK ei ota kantaa”, linjaa Marttila.
Hän kehottaa jokaista punnitsemaan puolueiden ja ehdokkaiden maaseutumielipiteitä. ”Maaseudun puolesta toimivaa ehdokasta kannattaa äänestää.”
”Toisaalta en kuitenkaan suosittele esimerkiksi äänestämään Jörn Donneria (r.), joka vihaa suomalaista maataloutta ja ruokaa”, lisää Marttila.
Uusi parlamentti ottaa kantaa isoihin maatalouspolitiikan kysymyksiin.
”Mitä kirjataan kauppasopimuksiin, miten pidetään huolta kilpailukyvystä tai miten muiden maiden maataloustukijärjestelmät otetaan jatkossa huomioon,” hän luettelee.
Marttila ei hyväksy EU:n toimintaa metsäpolitiikassa.
”EU on väkisin sanelemassa sitä, miten metsiä pitäisi oikein Suomessa hoitaa. Tälle pitää laittaa stoppi.”
Ennakkoon äänesti 0,730 miljoonaa suomalaista. Äänestysprosentiksi kirjattiin 17,3.
Ennakkoon äänestäneiden osuus laski viiden vuoden takaisesta luvusta, mutta ääniä annettiin lukumääräisesti ennakkoon edelliskertaa enemmän.
Vuonna 2009 ennakkoon äänesti 17,6 prosenttia äänioikeutetuista.
Tarkalleen äänioikeutettujen määrä Suomessa on kasvanut 107 839 hengellä.
Nyt eurovaaleissa uurnilla voi käydä kaiken kaikkiaan noin 4,44 miljoonaa ihmistä.
Viime eurovaalien äänestysprosentti nousi 40,3 prosenttiin.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
