Valio ponnistaa maailmalle laktoosittomien maitojen voimin
Valio hakee kasvua kansainvälisiltä kuluttajamarkkinoilta. Laktoosittomia tuotteita esitellään Anuga-ruokamessuilla Kölnissä. Pohjoinen sijainti ja ruuan jäljitettävyys nähdään viennin valtteina."Valio on vienyt kuluttajatuotteita Suomen lähimarkkinoille jo vuosia. Yhdysvalloissa Finlandia-tuotemerkillä on myyty juustoa kuluttajille 1950-luvulta lähtien. Valiolla on myös pitkät perinteet juuston, teollisuustuotteiden ja innovaatioiden myynnissä meijeri- ja ruokateollisuuden käyttöön maailmanlaajuisesti", johtaja Tuomas Salusjärvi sanoo.
"Nyt haemme merkittävää kasvua kansainvälisiltä kuluttajamarkkinoilta. Viennillä on jatkossa entistäkin tärkeämpi rooli Valion kasvun ja menestyksen kannalta."
Valio esittelee nyt ensimmäistä kertaa kuluttajatuotteitaan maailmanlaajuisesti. Valion laktoosittomat maitojuomat ja maitojauheet ovat esillä ruoka-alan suurimmassa messutapahtumassa Anugassa Saksan Kölnissä lokakuussa.
Kilpailussa Valio pärjää tarjoamalla jotain sellaista, mitä muilla yrityksillä ei ole, Salusjärvi sanoo. Hinnalla ei pystytä kilpailemaan.
Kilpailuetuna pidetään myös pohjoista tuotantoympäristöä sekä jäljitettävyyttä. Arvostusta maailmalla herättää myös gmo-vapaus.
Valio on Suomen suurin elintarvikkeiden viejä, jonka lliikevaihdosta 25 prosenttia tulee viennistä. Yhtiö vie eniten tuotteita Kiinaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

