Suomi kannattaakäyttörajoituksianeonikotinoideille
Suomi kannattaa neonikotinoidien käytön rajoittamista EU-maissa. Neonikotinoideja on muun muassa rypsin peittausaineissa.
Suomi kannattaa Saksan esittämää kompromissia, joka antaisi jäsenvaltioille mahdollisuuden myöntää poikkeuslupia aineiden käyttöön, jos perusteellinen riskinarviointi ei osoita neonikotinoidien tietyntyyppisen käytön aiheuttavan riskejä mehiläisille.
Maa- ja metsätalousministeriöstä sanotaan, että perusteellisissa riskinarvioinneissa otettaisiin huomioon sekä Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen Efsan tekemä riskinarviointi että paikalliset olosuhteet.
Riskinarvioinnissa selvitettäisiin, mikä merkitys neonikotinoidien mehiläisille aiheuttamaan vaaraan on viljeltävällä kasvilla, erilaisilla viljelytekniikoilla sekä kasvinsuojeluaineiden käyttömäärällä.
Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että arviointi olisi tärkeää tehdä Suomessa käytössä olevilla torjunta-ainemäärillä sekä ottaa huomioon viljelytekniikkamme, joka poikkeaa keskieurooppalaisesta.
Saksan ehdotuksen mukaan jäsenmaissa toimivilla yrityksillä olisi kolme vuotta aikaa toimittaa Efsan listaamia tarvittavia tutkimuksia. Tämän jälkeen aineet arvioitaisiin uuden tiedon valossa.
Euroopan unionin komission uusi esitys neonikotinoidien käytön rajoituksesta käsitellään EU-maiden virkamiehistä koostuvassa elintarvikeketjun ja eläinten terveyden pysyvässä komiteassa 14.–15. maaliskuuta Brysselissä.
Komissio pyysi jäsenvaltioiden kommentit ehdotukseen maaliskuun ensimmäiseen päivään mennessä.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
