Hintojen lasku painoi Keskon liikevaihtoa
Vaikkei Kesko mainitse nimeltä kilpailijansa halpuutuskampanjaa, hintojen lasku on konsernin mukaan pääsyy liikevaihdon putoamiseen.
Kesko haluaa vahvistaa markkinaosuuttaan hankkimalla Suomen Lähikaupan reilut 600 myymälää. Kuva: Toni ForssellKeskon liikevoitto ilman kertaeriä laski 82,5 miljoonaan euroon heinä-syyskuussa. Tulos vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona oli 84 miljoonaa euroa.
Päivittäistavarakaupan puolella kiristynyt hintakilpailu näkyi siinä, että Keskon liikevaihto laski 1,6 prosenttia heinä-syyskuussa. Tammi-syyskuun lasku oli tätäkin kovempi, 2,0 prosenttia.
Eilen sen pahin kilpailija, S-ryhmä, kertoi päivittäistavarakaupan myynnin laskeneen alkuvuonna vähemmän, 0,7 prosenttia.
Takana on S-ryhmän halpuutuskampanja, vaikkei sitä pörssitiedotteessa tietenkään mainitakaan. Kesko kertoo päivittäistavarakaupan hintojen laskeneen noin prosentin edelliseen vuoteen verrattuna.
Koko konsernin liikevaihto laski 2 203 miljoonaan euroon, kun viime vuonna liikevaihto oli 2 304 miljoonaa euroa.
Koko alkuvuoden liikevaihto oli 6 513 miljoonaa. Mikäli Anttilaa ei lasketa mukaan, liikevaihto pysyi viime vuoden tasolla.
Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan yhtiö teki heinä-syyskuussa hyvän tuloksen kaupan haastavasta tilanteesta huolimatta.
"Kannattavuus oli päivittäistavarakaupassa edelleen hyvällä tasolla. Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuus parantui", hän toteaa tiedotteessa.
Kesko ennustaa, että kehitys kaikilla kaupan tavara-aloilla on heikkoa ostovoiman laskun takia. Kesko myös ennakoi päivittäistavarakaupan kilpailun jatkuvan kireänä.
Ulkomailla Keskon näkymiä painaa Venäjä, jossa taloustilanne ja kuluttajien ostovoima ovat heikentyneet edelleen. Liikevaihto jäänee seuraavan 12 kuukauden aikana edellisiä 12 kuukautta alhaisemmiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
