Pitkä kehitystyö tuottipuiset silmälasinkehykset
KANGASALA (MT)
Kaikki sai alkunsa viitisen vuotta sitten, jolloin Matti Hänninen tarvitsi uudet silmälasit.
Sen sijaan että olisi mennyt ostamaan valmiit kehykset optikolta, hän päätti kokeilla niiden valmistamista itse. Saisipa ainakin sellaiset silmälasit kuin itse halusi.
”Huomasin nopeasti, että tästä on mahdollisuuksia tehdä hyvä tuote”, Hänninen kertoo.
Valmista ei tullut ihan kuukaudessa, niin kuin ensimmäinen suunnitelma oli. Kahden ja puolen vuoden harjoittelun jälkeen ensimmäiset kehykset olivat kuitenkin kasassa.
Viime kesästä asti osakeyhtiömuotoisena toiminut Kraa kraa eyewear on Suomen ainoa puisten silmälasinkehysten valmistaja – ja itse asiassa ainoa silmälasinkehysten valmistaja Suomessa.
Yritys työllistää kaksi henkilöä: kehykset suunnittelevan ja valmistavan Hännisen sekä markkinoinnista vastaavan Laura Lehtisen.
Kraa kraan silmälasinkehysten hinta asettuu noin 500 euron tuntumaan – ihan halvasta tuotteesta ei siis ole kysymys. Toisaalta kehyksiä ei myöskään valmistu liukuhihnalta, vaan noin 16 kappaleen viikkovauhtia.
Lehtinen kertoo, että kotimaisille, laadukkaille pokille on tilausta: ”Moni meidän asiakkaistamme sanoo nimenomaan olevansa kyllästynyt halpoihin kehyksiin.”
Yrittäjät toivovat, että alalle tulisi muitakin toimijoita. Asia-kas ei osaa vaatia kotimaisia silmälasinkehyksiä, ellei hän tiedä, että niitä on olemassa. ”Suomalaisilla on edellytyksiä pärjätä kilpailussa”, Lehtinen uskoo.
Kraa kraan tuotanto on kasvamassa, ja yritys on käynnistellyt vientiä. Jälleenmyyntiä on jo Tanskassa ja Hollannissa. Saksaan, Tšekkiin ja Slovakiaan on lähdössä mallikappaleita.
Valtaosa myynnistä tapahtuu kuitenkin kotimaassa toimivien optikkoliikkeiden kautta. Osa kehyksistä myydään suoraan hyllystä. Jos liikkeestä löytyy kiva malli mutta vääränvärisenä, optikko voi välittää asiakkaan tilauksen eteenpäin Kraa kraalle.
Lisäksi Kraa kraalla on oma liike Tampereen keskustassa.
Kraa kraa pyrkii pitämään silmälasinkehysten valmistuksen mahdollisimman yksinkertaisena.
”Olen huomannut, että jos toimitusjohtaja on kiireaikoina itse haalarihommissa, tilauksen toimittamiseen menee vain murto-osa aikaa ja kaikilla on lisäksi hauskaa”, Hänninen viittaa paikkoihin, joista itse tilaa materiaalia.
Sama taitaa päteä myös Kraa kraan toimintaan.
Hänninen suunnittelee kaikki silmälasimallit itse. Hän liimaa viilukerrokset yhteen. Kun liimakerrokset ovat kuivuneet, puuntyöstökone leikkaa kehykset haluttuun muotoon. Viimeistely tapahtuu jälleen käsityönä.
Osa työvaiheista on sen verran salaisia, että toimittajaa ja valokuvaajaa ei päästetä seuraamaan niitä.
Hänninen ja Lehtinen uskovat kuitenkin, että ihan kaiken salailu on hyödytöntä. Kraa kraan käyttämän teknologian pystyy kyllä kopioimaan, jos jaksaa tehdä riittävästi kokeiluja.
Tarkoitus on erottua muista merkeistä muotoilulla ja väreillä – sekä henkilökohtaisella otteella.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
