vierasyliö Sote on uhka paikallisdemokratialle

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

Suomessa sosiaali- ja terveyspalveluja on järjestetty valtion ja kuntien yhteistyönä. Kunnat ovat vastanneet palvelujen järjestämisestä ja valtio on osallistunut kustannuksiin valtionosuuksin.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kuntien tärkeintä ja keskeisintä toimialaa. Kuntien varoista nämä vievät yli puolet, jopa kaksi kolmasosaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa (sote), palvelut siirrettäisiin kokonaan kuntien toimivallasta noin miljoonan asukkaan sote-alueille, joille tulisi järjestämisvastuu. Kuntien olisi kuitenkin rahoitettava nämä palvelut.

Sote-alueet järjestäisivät palvelut pääsääntöisesti siten, että niitä tuottaisivat kunnat tai kuntayhtymät, joissakin tapauksissa myös yksityiset.

Järjestämispäätöksessään sote-alue myöntäisi varat sekä määräisi, mitkä toimijat tuottaisivat palveluja. Kaikille kunnille tätä oikeutta ei ole tarkoitus antaa.

Järjestämispäätös tarkistettaisiin neljän vuoden välein, mikä mahdollistaisi jatkuvan kehittämisen ja myös tuottajien vaihtamisen ja karsimisen. Tämä koskisi koko toimialaa eli niin vanhusten kotipalveluja, vanhainkoteja, terveyskeskuksia ja niiden sivupisteitä kuin keskussairaaloitakin.

Sote-alueilla ei olisi korvausvelvollisuutta niistä kiinteistöistä, jotka jäisivät järjestämispäätöksessä vaille käyttöä. Henkilökunnan aseman selvittely ei kuuluisi sote-alueelle.

Uudet sote-alueet olisivat valtavia kuntayhtymiä. Niitä hallinnoisivat yhtymävaltuusto ja yhtymähallitus. Koska toimielimien kokoonpano olisi sovitettava poliittisten voimasuhteiden mukaan, tähän tehtävään olisi valittava vaalien jälkeen ensin yhtymäkokous.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet olisivat kaukana. Kuntalaiset valitsisivat kuntavaaleissa kunnanvaltuuston, joka valitsisi edustajat yhtymäkokoukseen, joka valitsisi yhtymävaltuuston jäsenet, jotka valitsisivat yhtymähallituksen.

Kun sote-alueen koko olisi keskimäärin yli miljoona asukasta, esimerkiksi 100 000 asukkaan maakunnasta yhtymähallitukseen valittaisiin ehkä yksi edustaja.

Sote-alueen hallinto olisi etäämpänä kansalaisista kuin valtionhallinto, johon voi vaikuttaa eduskuntavaaleissa.

Kunnallisvaalit eivät sote-aluetta juurikaan heilauttaisi.

Sote-uudistus sotisi perustuslain 14 §:n säädöstä vastaan, jonka mukaan ”Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon”. Järjestely toimisi juuri päinvastoin.

Uudistus on myös vakava loukkaus kunnallista itsehallintoa kohtaan. Perustuslain 121 §:n mukaan ”Suomi jakautuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon”.

Jos kunnilta otetaan yli puolet niiden ydintehtävistä pois, on erittäin vaikea väittää, että nämä tynkäkunnat olisivat enää perustuslain mukaisia hallintoyksiköitä.

Perustuslain mukaan kunnilla on verotusoikeus. Sote-uudistuksessa yli puolet, jopa kaksi kolmasosaa kuntien varoista

ohjattaisiin kuntayhtymälle. Maksut perustuisivat asukaslukuun, mutta niissä otettaisiin huomioon tarvetekijät, kuten

ikärakenne, sairastuvuus ja kustannustehokkuus.

Iso kysymys on, voidaanko perustuslakiin perustuvaa kuntien verotusoikeutta rajoittaa siten, että yli puolet tuotosta on ohjattava muualle.

Ruotsissa sairaanhoidosta vastaavilla maakunnilla on oma verotusoikeus, vaikka niiden toimialaan ei kuulu sosiaalitoimi.

Miksi Suomessa, jossa sote-alueet olisivat suurempia ja budjetti moninkertainen ruotsalaisiin maakuntiin nähden, pyritään monimutkaisiin kuntien maksuosuuksiin.

Kuntien veroprosenteissa on suuria eroja. Kaavailtu

malli johtaisi helposti tilanteeseen, jossa heikoimman palvelutason kunnat maksaisivat suhteellisesti eniten

sosiaali- ja terveydenhuollon menoista.

Erillinen sote-vero olisi oikeudenmukaisin. Se toisi suoran taloudellisen vastuun sote-alueen hallinnolle.

Uudistuksen keskeinen ongelma on sen laajuus. Sosiaalitoimi on ennen muuta lähipalvelujen järjestämistä ja yksilöllistä tukea ja neuvontaa, mikä vaatii paikallistuntemusta. Siksi järjestämisvastuun siirtäminen etäiselle sote-alueelle tuntuu perustelemattomalta.

Terveyspalvelujen järjestämiseksi kunnat ovat perustaneet terveyskeskuskuntayhtymiä sekä maakunnallisia sairaanhoitopiirejä. Näiden yhdistäminen sote-alueeksi merkitsisi ilman muuta toimintojen voimakasta karsimista ja keskittämistä, mitä valmistelevat ministerit ovat jopa korostaneet.

Terveyskeskuksia ja niiden sivupisteitä sekä aluesairaaloita lakkautettaisiin sekä keskussairaaloita yhdistettäisiin.

Tähän tarkoitukseen sote-alue on kieltämättä erinomainen organisaatio, koska sillä olisi päätösvalta rahoista ja vaikea, moniportainen hallinto, johon kansalaisten valitukset eivät juuri ulottuisi.

Taloudellisiin säästöihin ei ole mitään tilastoihin tai kokemuksiin perustuvaa tietoa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteen liittämistä on perusteltu ehjän palvelukokonaisuuden saavuttamisella.

Tähän olisi jo nyt hyvät mahdollisuudet suurissa kaupungeissa, mutta tilastot eivät vahvista taloudellisuutta, ja laadusta mainitaan yleensä vain byrokraattisuus, rikkonaisuus ja ihmisläheisyyden puute. Tuskinpa vielä suuremmat sote-alueet takaisivat sen ehyempää palvelukokonaisuutta.

Sote-uudistus on suuri uhka

erityisesti kansanvaltaiselle paikallishallinnolle sekä maaseudun asukkaille.

Se vähentäisi asukkaiden päätösvaltaa omiin asioihinsa. Se karsisi ja keskittäisi palveluja, lisäisi epävarmuutta palvelujen säilymisestä sekä nostaisi maaseudulla asumisen kustannuksia.

Suomalaista yhteiskuntaa on tähän saakka rakennettu lujasti paikalliseen demokratiaan tukeutuen. Suomessa sosiaaliset ja sivistykselliset peruspalvelut ovat erinomaisessa kunnossa. Koululaitoksemme on maailman huippua. Terveydenhuolto on kattavaa ja bruttokansantuotteeseen suhteutettuna tehokasta.

Miksi siis aiomme hylätä kansanvaltaisen, hyväksi havaitun paikallisdemokratian ja lähteä sumeilemattoman keskittämisen tielle.

KYÖSTI VIRRANKOSKI

Kirjoittaja on kauhavalainen

filosofian maisteri ja entinen

europarlamentaarikko (kesk.).

Avaa artikkelin PDF