VERKOSSA SANOTTUA Pedot, porot ja metsä-jäsenyys keräsivät kommentteja
Kuluneella viikolla
verkossa kommentoitiin ahkerasti petovahinkoihin varattujen eurojen vähyyttä, porotalouden ahdinkoa sekä metsäjäsenyyden muutoksia.
Uutinen ”MTK:n valtuuskunta
hyväksyi metsäjäsenyyden muutoksen” julkaistiin keskiviikkona 24.4.
Metsänomistaja ilmoitti, ettei koskaan liity MTK:n jäseneksi.
”Ennen eroan ennen kuin rupean maksamaan MTK:n jäsenmaksuja. Onhan aivan järjetöntä kaupunkilaismetsänomistajia kohtaan pakottaa maksamaan ja liittymään MTK:n jäseneksi.”
Kaupunkilaismetsänomistaja oli eri mieltä:”Kaupunkilaismetsänomistaja saa MTK:n kautta vaikuttavaa edunvalvontaa sekä apua myös oikeudellisissa kysymyksissä ja metsäverotusasioissa. Eikö omien etujen puolustamisessa ole järkeä?”
”Petokorvausrahaa on vain puolet tarpeesta” kerrottiin tiistaina 23.4. ja ”Poronhoitajilta hätähuuto EU-päättäjille” uutisoitiin keskiviikkona 24.4
Hukassa ollaan! sanoi isoäiti -nimimerkin mukaan suurpedot haittaavat Suomen eteläpäässäkin enemmän kuin liikaa.
”Poroeloa ei täällä tietenkään
ole, mutta muita kotieläimiä ja ihmisasutusta sitäkin enemmän. Se, joka haluaa näitä lampaansyöjiä hyyssätä, maksakoon korvaukset. Valtion rahat on meidän kaikkien yhteisiä rahoja ja ne pitää voida käyttää
järkevämmin kuin kettutyttöjen ’lemmikkien’ jälkien siivoukseen.”
Kuksan mielestä porojen määrä pitää vähentää puoleen, niin vahingotkin puolittuvat ja luonto säästyy ylilaidunnukselta.
Turhautuneen mielestä kukaan normaali-immeinen ei jää poroja kaipaamaan
”Niitä laiduntaa täällä muutenkin jo liikaa, miksi meitä lähiasukkaita, jotka kärsimme poroista ja niiden aiheuttamista tuhoista ei kuunnella ollenkaan? Minun puolestani sais kaikki porot mennä samantien.
Luontoon ne eivät kuulu.”
”Jos valtiolla ei ole varaa maksaa petokorvauksia, niin keino tilanteen selvittämiseksi on petojen vähentäminen”, Maanviljelijä kirjoitti.
Oikeuksia on maalla asujillakin -nimimerkin mielestä ei kannata miettiä, miksi petojen määrä ei vähene, jos vain puolet vahingoista korvataan.
”Pedot ovat valtiovallan suojatteja ja valtion olisi vahingot täysimääräisesti korvattava.
Vahingot ovat todellisia tulonmenetyksiä eläintenpitäjille eikä omistajien tarvitse osallistua EU:n tai valtion määräämiin petokiintiöiden ylläpitoprosesseihin.”
Pedot poimii heikot ja sairaat -nimimerkki pohti, eikö poromiehet hyödy pedoista.
”Jos petokantaa ei olisi, ei kukaan maksaisi mitään luontoon kuolevista poroista. Pedot huolehtivat muutoinkin kuolevista poroista, lisäksi niistä saa näin jopa korvaukset.”
Pitkäparran mielestä poroja on kolme kertaa niin paljon kuin mitä luonto kestäisi. ”Petoja pitäisi olla kymmenen kertaa enemmän, että poromäärät olisivat lain määräämissä luvuissa.”
Myös Mallan mielestä poroja on liikaa.
”Olisiko sillä mitään tekemistä petojen määrän kanssa, että porokarjaa on pilvin pimein yli luonnon kestokyvyn?
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
