Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • 90 prosenttia ilmoituksista tulorekisteriin on tehty ajoissa – tänä vuonna myöhästyjiä ei rankaista

    Kotitalouksien pitää ilmoittaa tammikuun palkat tulorekisteriin viimeistään tänään. Piikki ilmoittamisessa oli eilen. Noin 200 000 työnantajaa on ilmoittanut maksamansa palkat tulorekisteriin.
    Vuodenvaihteessa käyttöön otettuun tulorekisteriin ilmoitetaan kaikki 1.1.2019 tai sen jälkeen maksetut palkat.
    Vuodenvaihteessa käyttöön otettuun tulorekisteriin ilmoitetaan kaikki 1.1.2019 tai sen jälkeen maksetut palkat. Kuva: Hanna Linnove

    Tulorekisterissä on tänään rauhallista.

    Kotitalouksien pitää ilmoittaa tammikuussa työnantajina maksamansa palkat rekisteriin viimeistään tänään. Suuri piikki ilmoittamisessa oli eilen, kertoo tulorekisterin yksikön johtaja Terhi Holmström Verohallinnosta.

    Eilen ilmoituksia jätettiin noin 200 000.

    Kotitaloudet ja pienet yrittäjät voivat ilmoittaa palkat rekisteriin tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa verkkolomakkeella.

    Maksuttomasta Palkka.fi-palvelusta tiedot siirtyvät tulorekisteriin automaattisesti. Käytettävissä on myös maksullisia palkanlaskentapalveluita, joista tiedot siirtyvät automaattisesti tulorekisteriin.

    Tulorekisterin sähköisen asiointipalvelun verkkolomakkeella tehtiin tammikuussa yli 80 000 ilmoitusta ja helmikuun alkupäivinä niitä on tehty jo 20 000, Holmström kertoo.

    Maksetut suoritukset pitää ilmoittaa tulorekisteriin, jos kotitalous palkkaa esimerkiksi lastenhoitajan tai ostaa palvelun yritykseltä tai yrittäjältä, joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin.

    Holmström kehottaa tutustumaan tulorekisteri.fi-sivuston ohjeisiin ennen asiointipalveluun kirjautumista. Palveluun kirjaudutaan esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

    "Ensimmäinen kerta on opettelua. Seuraavalla kerralla vanhaa ilmoitusta voi käyttää uuden ilmoituksen pohjana."

    Suurilta työnantajilta tieto palkoista tulee rekisteriin automaattisesti palkanlaskentaohjelmista. Noin 80 prosenttia palkoista on ilmoitettu teknisen rajapinnan kautta.

    Holmströmin mukaan automaatioasteen korkeus on positiivinen yllätys. "Automatisaatio varmistaa laadun."

    Suosittuja palkkapäiviä Suomessa ovat kuun ensimmäinen, 15. ja viimeinen päivä.

    Työnantajat ilmoittavat palkan tulorekisteriin viiden päivän kuluttua maksupäivästä.

    Kotitaloustyönantajat ilmoittavat maksamansa palkat kerran kuukaudessa. Määräpäivä ilmoittamiselle on maksukuukautta seuraavan kuukauden 5. päivä.

    Poikkeuksena paperilomakkeella tiedot ilmoittaville aikaa ilmoittamiseen on kahdeksan päivää maksupäivästä.

    Tähän mennessä 90 prosenttia ilmoituksista on Holmströmin mukaan tehty ajoissa. 10 prosenttia ilmoituksista tulee jo ennen maksupäivää.

    Yhteensä tammikuun loppuun mennessä tulorekisteristeriin oli ilmoitettu noin 2,6 miljoonaa palkkatietoilmoitusta.

    Holmström sanoo, että annettavien ilmoitusten määrää ei ole voinut tarkasti ennakoida. Aikaisemmin viranomaisille on ilmoitettu yhden kuukauden palkkasuoritukset.

    Palkkatietoilmoituksella ilmoitetaan yhden tulonsaajan yhden maksupäivän tiedot. Yhdessä ilmoituksessa voi olla useampi maksutapahtuma. Myös korjausilmoitus on erillinen ilmoituksensa.

    Tulorekisterissä on tällä hetkellä 2,3 miljoonan tulonsaajan ilmoitukset.

    Työnantajia on noin 250 000. Heistä 200 000 on ilmoittanut maksamansa palkat tulorekisteriin.

    Vuodenvaihteessa käyttöön otettuun tulorekisteriin kirjataan kaikki palkat.

    Ensi vuonna rekisteriin lisätään myös tiedot maksetuista eläkkeistä ja etuuksista.

    Verohallinto ei tänä vuonna rankaise tietojen ilmoittamatta jättämisestä, ellei kyse ole poikkeustilanteesta.