Puolan kipsivuorista merkittävät fosforipäästöt vesistöihin
Gdanskin kipsivuoren alueelta otetuissa vesinäytteissä fosforipitoisuus oli poikkeuksellisen korkea. Itämereen päätyvien päästöjen selvittäminen vaatii vielä jatkotutkimuksia.Puolalaisen Gdanskin kipsivuoren alueelta on löydetty merkittäviä fosforipäästöjä. Policen kipsivuorenkin alueella veden fosforipitoisuus on noussut jonkin verran.
Heinäkuussa otettujen näytteiden perusteella ei vielä pystytä luotettavasti määrittämään kipsivuorten aiheuttamaa kuormitusta. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan molemmille alueille tarvitaan jatkotutkimuksia Itämereen päätyvän fosforimäärän arvioimiseksi.
Gdanskin kipsivuori sijaitsee kuuden kilometrin päässä Itämerestä. Sen vieressä virtaa Kuollut Veiksel, joka laskee Itämereen. Läjitys Gdanskissa päättyi vuonna 2009.
Policen kipsivuori on edelleen käytössä. Se sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Itämerestä ja 150 metrin päässä lähimmästä joesta.
Syken vanhemman tutkijan Antti Räikkeen mukaan Gdanskissa pitäisi tehdä toimenpiteitä, mutta vielä ei osata sanoa, millaisia. Hydrologi Jarkko Koskelan mukaan fosforia voisi esimerkiksi kuljettaa pois alueelta kasvien mukana.
Suomi ja Puola sopivat mahdollisten päästöjen selvittämisestä kesäkuussa, kun Helsingin Sanomien ottamista näytteistä löytyi huomattavia määriä fosfaattifosforia.
Suomen ja Puolan ympäristöministerit Ville Niinistö ja Marcin Korolec neuvottelevat jatkotoimista palattuaan lomilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

